sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Leijonankeltaista ja havunvihreää

Nyt on ollut melkein liian kuuma neulomiselle ja töissäkin ollut ollut tavallista enemmän kiireitä. On ehkä onni että kesä on jo kääntymässä syksyksi, pidän kyllä valoisista illoista mutta liiallinen auringonpaiste ei oikein sovi minulle.

Olen taas saanut valmiiksi muutamat sukat.

147

Nämä oli ihan pakko tehdä ja vieläpä tästä keltaisesta langasta vaikka keltainen ei muuten mun suosikkeihin kuulukaan. Malli GUSH, lanka Cascade Heritage Sock Yarn ja puikot 2.25 mm. Ihanaa lankaa ja kiva malli. Tykkän noista kiertäen neulotuista oikeista vaikka ranteet vähän kärsii kun teen niitä.

Tytär näki ensimmäisen sukan valmiina ja ihastui väriin heti ja ehkä vielä enemmän hän tykästyi kerrosmerkkiin joka oli sukassa vielä paikoillaan. Niinpä hän sai sukkien lisäksi kaksi kerrosmerkkiä (nämä olen tainnut saada Lilalta joskus).

134

Ostin tätä lankaa keväällä alunperin ihan toisiin sukkiin, malli näytti siltä että se kuluttaa paljon lankaa ja ostin varulta kaksi vyyhtiä. Yksi vyyhti olisi riittänyt, lankaa jäi pari metriä näiden valmistuttua:

205

Malli Bex, lankana siis tuo sama Cascade Heritage, puikot 2.75 mm kun näistä piti saada vähän ohjeen sukkia suuremmat. Malli näyttää monimutkaiselta mutta aika äkkiä nuo toistot oppii. Joka kerroksella tapahtuu jotain ja taas ranteet valitti kun piti vääntää noita kierrettyjä oikeita.

213

Tänä aamuna sain valmiiksi sukat vanhasta Nallesta, puikot taisi olla 2.25 mm ja malli oma.

210

Nämä annan jouluna lahjaksi jollekin perheen miehistä, heille käy onneksi kaikille samankokoiset sukat.

Viikolla ilmestyi uusi Taito-lehti, lehdestä löytyy jotain minkä minä olen neulonut:

197

Testineuloin Ilun suunnittelemat sukat aiemmin keväällä ja nämä on tosiaan myös lehden kuvassa.

Puikoilla on nyt paljon kaikenlaista mutta kaikki on vielä aika alkutekijöissä, uusia valmistuneita joskus elokuussa.

8 kommenttia:

  1. Hienoja sukkia olet aikaansaanut. Keltainen sukkalanka on kiehtonut minua keväästä saakka, mutta en ole löytänyt mieleistä sävyä. Tuo Heritagen keltainen näyttää kuvissa aika hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Upeita sukkia. Nuo Ilun suunnittelemat saivat miut eilen ostamaan Taito-lehden.
    Gush-sukat ovat todella hienot - täytyy laittaa ohje muistiin.

    VastaaPoista
  3. Aivan superihania sukkia! Aivan erityisesti keltaiset Bexit!

    VastaaPoista
  4. Upeita sukkia! Tuo keltainen on kyllä tajuttoman hieno väri!

    VastaaPoista