sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kuinkas sitten kävikään

Kesän alussa ilmottauduin mukaan Tour-de-sock sukkaneulontakisaan. Raportteja kisan etenemisestä olettekin saaneet jo lukea mutta tässä vielä loppuraportti niille, jotka eivät ole Ravelryssä. Kisaan ilmottautui 503 kisaajaa 18 eri maasta. Suomesta oli kolmanneksi eniten ilmottautuneita, 40. Kisassa annettiin pisteitä 257 neulojalle joten liki puolet osallistui vain kannatuksen vuoksi (tai saadakseen edullisia sukkaohjeita). Kisan voitot menevät Doctors without Borders järjestölle.


Mukana olin ihan leikkimielellä, melkein loppuun asti. Ennen viimeistä etappia laskeskelin pisteitäni ja totesi että etappivoitolla taitaisin tulla koko kisassa kakkoseksi. Loppujen lopuksi olisin ehkä ollut mitaleilla vaikka olisin saanut sukat myöhemminkin valmiiksi, olisin vain joutunut jännäämään paljon kauemmin.



Miksi sitten halusin mitalisijoille vaikka lankaa on yllinkyllin ja etappivoitonkin olin saanut jo aiemmin? Kisan loppua kohden meidän joukkueen huutosakkilaiset jaksoivat kannustaa meitä Suomen ykkösjoukkueessa kisaavia aina vaan ahkerammin joten halusin palkita muutaman innokkaimman ja ne pari jo tulossa olevaa lankavyyhtiä eivät olisi riittäneet siihen tarkoitukseen.


Mitä mä sitten voitin? Toisesta sijasta sai 10 vyyhtiä sponsoreiden lahjoittamaa lankaa, sukkalangaksi tarkoitettuja mutta osa on ihan villaa joten taitaa mennä muuhun käyttöön. Joukkuekisan voitosta saimme kaikki kaksi vyyhtiä lankaa. Lisäksi voitin kaksi etappia joista oli palkintona mitäs muutakaan kuin lankaa ja sitten voitin vielä yhden etapin kuvakisan josta siitäkin tuli yksi vyyhti lankaa. Yhteensä siis 15 vyyhtiä lankaa.



Kuvissa on kuitenkin vain 12 vyyhtiä koska pyysin kisan järjestäjää lähettämään osan vyyhdeistä niille meidän huutosakkilaisille, kahdelle heistä. Ja ainakin toinen taisi yllättyä ihan täysin kun ei muuten voittanut tästä kisasta mitään. Kisassa oli mukana myös kaksi suomalaista sponsoria, Handu ja Hopeasäie, mun palkinnossa oli kummaltakin yksi ihana vyyhti. Lisäksi voitin myös silmukkamerkkejä mutta ne olivat jääneet pois paketista. Ne on kuitenkin ehkä jo matkalla Suomeen, esittelen sitten kun saapuvat.



Yksilökisan kakkospalkintoon kuului myös sukkablokkerit, projektipussi ja sukkapuikkosetti. Ainoa uhraus mitä kisan takia tein oli muutamien yöunien väliin jättäminen (ohjeet julkaistiin vähän hankalaan aikaan). Osallistumismaksun hinnalla olisin saanut vain pari sukkaohjetta joten ehkä tämä oli kannattava projekti. En ehkä kuitenkaan osallistu ensi kesänä. Tai mistä sitä tietää jos oikein houkutellaan.







29 kommenttia:

  1. Onnittelut, aivan mielettömän ihana palkinto ja ihanat on noi sun sukatkin. :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut! Kauniit on tekemäsi sukat ja jo katsellessa sormia kutkuttavan ihanat langat.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut =) Hienoja palkintoja sait! Ja sukatkin on hienoja! Ei multa onnistuis varmasti läheskään kaikki noista sukista!

    VastaaPoista
  4. Jestas miten upea palkinto! Ihan ansaitusti, sukkasi ovat upeita. :)

    VastaaPoista
  5. Kerrassaan mahtava palkinto, onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  6. ONNEKSI OLKOON!! ET taatusti voitanut "vahingossa". hih

    WOW!!! on paljon kivoja lankoja ja todella ihania väriä,
    Nuo Sock Blockers ihailen. En raski osta semmoiset muoviset(todella kallit), askartelin omat "Blockers" myyslipaketteijen pahvista :-)) ja muovipussilla päällistetty.

    VastaaPoista
  7. Oikein paljon onnea saavutuksestasi ja palkinnosta joka on mahtava ja oikealle henkilölle tarkoitettu:)

    VastaaPoista
  8. Vaude! ONNITTELUT!! Ihania lankoja, tykkään erityisesti tuosta punaisesta, ihana värisävy!

    VastaaPoista
  9. Voi waude mitkä palkinnot! Vaan olet tuota ahkeroinutkin. ISOT ONNITTELUT!!!!

    VastaaPoista
  10. Lankaiset onnittelut. Onpa urakka ollut vaivan väärti. Hieno juttu! Upeat palkinnot ja upeat sukat.

    VastaaPoista
  11. No kyllä minäkin ihmettelin, miten rapakon takaa tuli postilähetys, jossa oli selvästi enemmän lankaa kuin mitä alunperin piti :-D. Pelkäsin jo ennen pussin avaamista, että järjestäjille on sattunut moka lankoja lähetellessä ja mun paketin olisi pitänyt mennä jollekin muulle. Onneksi asiaintila selvisi kortista - kiitos vielä tätäkin kautta! Minunkin langoistani taitaa tulla ainakin osittain jotain muuta kuin sukkia - ja minäkin harkitsen, osallistunko sittenkään ensi vuonna Tourille, varsinkaan jos saan töitä...

    VastaaPoista
  12. Onnea! Aivan mahtavat palkinnot olet saanut. Ja ansaitusti!

    VastaaPoista
  13. Onnittelut! :) Mahtava palkinto ja sen olet ansainnnutkin. :)

    VastaaPoista
  14. Onnea! Hieno palkinto ja sinä kyllä ansaitsit sen.

    VastaaPoista
  15. No huh huh, miten mahtavat palkinnot! Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  16. Olet kyllä palkintosi ansainnut! TdS-sukkasi ovat kaikki olleet niin kauniita. :)

    VastaaPoista
  17. Upea palkinto ja hienoja sukkia paljon!

    VastaaPoista
  18. Onnittelut! WAU mitä sukkia ja lankoja! Tämä on täysin uusi kilpailu minulle ja pitää ehdottomasti pitää muistissa.

    VastaaPoista
  19. Paljon onnea, toivottavasti vyyhdeistä kehkeytyy kauniita sukkia ja muita neuleita :)

    VastaaPoista
  20. Onneksi olkoon! Oli mukavaa seurata taustalta teiän kisaa! Hienosti pärjäsitte. :D

    VastaaPoista
  21. Onneksi olkoon! Kauniita ovat sukkasi ja palkintosi olet ansainnut. :)

    VastaaPoista
  22. Vau mikä palkinto! Olet sen kyllä ansainnut, sillä sukkasi ovat mielettömän kauniita.

    VastaaPoista
  23. Onnnittelut hienosta saavutuksesta ja upeista palkinnoista, olet ne ansainnut!:D

    VastaaPoista
  24. Onnittelut ihanasta palkinnosta. Kiva kun Suomessa pärjätään tällaisessa kansainvälisessä tempauksessa. Ansaittu ja oikea osoite.

    VastaaPoista
  25. Onnea! Osoite langoille oli kyllä oikea. Seurasin mielenkiinnolla kilpailua ja jännitin puolestasi joka etapilla!

    VastaaPoista
  26. Onnea!
    Kauniita sukkia olet jälleen tehnyt <3

    VastaaPoista
  27. Mä luen kaikkia blogeja viiveellä, joten kommentoinpa tännekin viiveellä ;) olen toinen niistä ketä Päivi lahjoi ja todellakin yllätyin, ja iloisesti! Tosi kiva muisto minullekin sukkakisasta :) Ja olipa hauska lukea tämä loppuraportti täältä ja nähdä kaikki sun sukat samassa kuvassa!

    Outi (odessa7)

    VastaaPoista