sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Messuilla

Tänä viikonloppuna oli taas perinteiset käsityömessut Seinäjoella. Suunnattiin tyttären kanssa messuille heti lauantaiaamuna, kierrettin aluella ehkä pari tuntia ja päästiin pois pahimman ruuhkan alta.


Messuilta kotiutui pari pussia lankaa mulle ja tyttärelle muutama pikkuostos.


Toisen lankapussukan hain Tapion kaupan osastolta, olin tilannut Merino maniasta parit puserolangat etukäteen ja säästin postikulut kun otin toimituksen messuille.


Tapion kojulta ostin myös pari kerää sukkalankaa.


Taito E-P:n parillakin osastolla oli paljon lapasmalleja näytillä. Osa oli niitä maakuntalapasia joita tuossa saamassani kassissakin on kuvattu ja osa oli ihan uusia malleja jotka taidettiin esitellä vasta näillä messuilla. Kivan raikkaita ja vähän uudenlaisia malleja, yksikään ei tosin tullut tälläkertaa tarvikepakettina kotiin asti, hinta olis kyllä ollut ihan siedettävä.


Kovasti harmittaa kun sekä Roosanauha ohjekuvasto että värilliset Roosanauha langat olivat loppuneet alkuunsa, ilmeisesti jo perjantaina. Otin sitten pari vyyhtiä luonnonvalkoista joka taisi olla lauantaina ainoa tarjolla ollut väri. Lanka taitaa olla Kirjopirkkaa, osa väreistä uusia joten eiköhän sitä saa viimeistään Tampereen Messuilta  ja ohjekuvastokin löytynee sitten sieltä.


Onneksi toisella osastolla oli kuitenkin ihan kivaa sukkalankaa tarjolla joten ostin sitten sitä. Opal on ihan hyvä peruslanka ja näille löytyy mallit varmaan aika pian. Värivalinnat yllättivät vään myös minut itseni, yleensä päädyn kuitenkin aina yksiväriseen lankaan, nyt ostin useamman kerän raitalankaa ja vielä pinkkiä.


Messuilla oli jaossa uusin Taito-lehti. Mulle tulee lehti tilattuna joten en ensin aikonut ottaa sitä mutta joku myyjä sanoi että annat sitten vaikka jollekin kaverille. Tyrkytänkin siis sitä jollekin teistä lukijoista. Lehden saadaksesi sinun pitää bongata tuosta sivun kävijälaskurista seuraava isompi tasatuhat joka on niinkin paljon kuin 50 000. Jos näet jonkun luvun vähän alle tai pikkuisen yli niin sekin kannattaa hihkaista sillä jos kukaan ei bongaa just tuota niin arvon voittajan lähimmäksi päässeiden keskuudesta. Voiton voi myös vaihtaa jompaan kumpaan noista ohjekirjasista. Ja koska käsi kipuilee edelleen eikä valmiita neuleita taida hetkeen olla näytettäväksi, toinen palkinto arvotaan niiden kesken jotka bongaavat jonkun muun tasaluvun (sata tai tuhat) tai muuten vain omasta mielestään kivan luvun. Toisen palkinnon saaja saa sitten valita jäljelle jääneistä oman palkintonsa. Palkitut kerrotaan ensi sunnuntaina 13.10.


26 kommenttia:

  1. Olemme kiertäneet hallia hyvin saman ajan. Olimme ovien avautuessa paikalla, ystävättäreni osti viimeisen vaaleanpunaisen vyyhdin ja harmitteli samaa, että vihot olivat loppuneeet jo perjantaina. Omani tilasin jo syyskuulla, kun TaitoPirkanmaalla oli postimaksuttomat toimitukset. Samalla tilasin myös lankaa ja sainkin monta noita sesonkivärejä. Väkeä on kuulemma ollut tosi paljon perjantaina ja lauantaina myös.

    VastaaPoista
  2. kivat langat ostit :-)

    Oulussa kädentaitomessu ovat ensi viikonloppuna

    Tiesitkö muuten että tuosta rosan nauhan ohjekuvastosta ei mene yhtään rahaa sinne keräykseen??? vain langoista lahjoitetaan jotain. Minulle kerrotin tätä eilen, olen vähän pettynyt kun kaikki (lanka)kaupat jne. markinoivat kovasti tätä kampanja ja vain myydistä langoista lahjoitetaan. Ohjekuvasto ostaisin jos menisi osan rahasta keräykseen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa joku kuvaston ostanut kertoi juuri toisaalla että kuvastosta menee myös se 80 senttiä keräykseen. Tieto oli löytynyt kuvaston takakannesta.

      Poista
    2. Mun ohjekuvaston takana lukee vaan että 80 senttiä jokaisesta lankakerästä menee keräykseen. Ei siinä mainita kuvastoa ollenkaan.

      Poista
  3. Mä oli kanssa pettynyt kun totesin ettei ohjekuvastosta mennytkään mitään lahjoituksena. Omani ostin jo syyskuussa täältä paikallisesta taitoshopista. Samoin pinkkiä ja harmaata lankaa. Kivoja löytöjä messuilta! Opal on kyllä ihana sukkalanka!

    VastaaPoista
  4. Joo, se on Kirjopirkka-lankaa, värjätty tätä kampanjaa varten. Täältäkin Roosa-kampanjavärit loppuivat kaupasta tuota pikaa. Voisivat nyt jatkaa kampanja-aikaa kun langansaanti on vaikeata.
    Hitsi, kaikki on olleet tuolla messuilla. Mukavaa näyttää olleen.

    VastaaPoista
  5. Mää niin odotan ens viikonloppua; käsityömessut täällä Oulussa. :) Jee!

    Laskurista bongasin Suomen lipun kohdalla suht. pyöreän luvun 12,850.

    VastaaPoista
  6. Nyt näkyy sellainen lukema kuin 49 993. Aika lähellä ollaan.

    VastaaPoista
  7. 50 008 pyörähti mulla ruutuun, tasaluku taisi mennä ohi :D

    VastaaPoista
  8. 50 008 luki mulla kans, hassua :)

    VastaaPoista
  9. 50488 luvun näin minä! en ole tänä vuonna ollut messuilla, ehkä Tampereelle.

    VastaaPoista
  10. Oho, parissa päivässä lukema on noussut reippaasti eli 50.488.
    Aika kivoja juttuja olet tuonut sieltä messuilta ja itse odotan kovasti Tampereen messuja, kun asun lähellä Tampereetta.

    VastaaPoista
  11. Sinulla on ollut varsin antoisa messureissu, kauniita lankoja ja hyviä lehtiä olet sieltä hankkinut.m. Itsellenikin on tullut Taito-lehti vuosia, mukavaa luettavaa kaikkineen. Meillä Joensuussa messut ovat vasta loppukuusta, saa nähdä mitä sieltä tarttuu haaviin! Terv. Pyllerö neulomosta

    VastaaPoista
  12. 50 606 on mielestäni aivan mahtava luku! Varsinkin jos sillä voittaisi tuon houkuttelevan näköisen sukkaohjekirjasen. Messuille ei tule itse lähdettyä, mutta on kiva lukea toisten kertomuksia reissuista.
    Silmukka Neulomosta

    VastaaPoista
  13. 50732 ei ole nyt mikään erityisen hieno luku mutta onhan se jotain....täytyy käydä uudestaankin bongailemassa- terv. atzalea neulomosta

    VastaaPoista
  14. 50834 näkyy olevan luku nyt ja suomen lipun kohdella 13098.

    VastaaPoista
  15. 50 854 on laskurin luku juuri nyt. Suomalaisia on 13 104. Se on kyllä huikea lukema. Onnittelut siitä sinulle!
    anu.haukanheimo(ät)pp.inet.fi
    - Susanna maalta ja Neulomosta -

    VastaaPoista
  16. 50880 ja suomalaisia 13109
    harmaakissa(at)luukku.com

    VastaaPoista
  17. Luvut 51290 ja Suomen kohdalla 13233 mukavia lukuja ja Tampereella yritaän saada jotakin mukavaa matkaan.

    Terveisin Pirjo Sastamalasta

    VastaaPoista
  18. 51 389 ja suomalaisia 13 258.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  19. 51 523 on jo lukuna. Hieman yli 50 000. :) Huikea luku jo menossa.

    VastaaPoista
  20. Suomi-lipun kohdalla on 13 333. Kivasti kolmosia rivissä!

    VastaaPoista
  21. 51 773 napsahti kohdalleni, joten ohi meni taas, taitaa olla täällä aikas paljon kävijöitä- ja suomalaisista olin se 13 375:s kävijä. Huimat on luvut! Eipä kyllä ihme...

    VastaaPoista