Sock Madness kisa päättyi jo viikko sitten sunnuntaina mutta minä sain sukkani valmiiksi vasta eilen. Voittaja sai sukkansa valmiiksi alle vuorokaudessa.
Malli ei ollut mulle erityisen mieluinen, spiraaliraitoja kolmella värillä ja neljällä langalla. Langat oli solmussa koko ajan. Toisaalta mulla oli myös hammas kipeä, maanantaina pääsin sitten hammaslääkäriin jossa porattiin vanha paikka pois ja todettiin hampaassa halkeama. Sain maanantaina hampaaseen väliaikaisen paikan ja torstaina hammas napattiin pois. Olin myös nukkunut aika huonosti joten väsytti ja otin pitkät päiväunet kun olisi pitänyt neuloa kisasukkia. Ensimmäinen sukka valmistui viime viikon lopulla ja toisen sain valmiiksi eilen kun sunnuntaina olin Tuurissa siskon kaverina kun siskon koira oli näyttelyssä.
Enpä ole tainnut koskaan aiemmin neuloa sukan sisäpuolelle palmikoita. Sisäpuolelle siksi että sukkia voi pitää oikein- ja nurinpäin. Jos nurja puoli on päällä palmikot on sukan takana ja kun oikea puoli on päällä palmikot ovat edessä. Kaiken kaikkiaan hidas ja ärsyttävä ohje vaikkakin ihan hyvin kirjoitettu. Joku oli tehnyt sukat vain kahdella värillä ja ne näytti kivoilta. Toivottavasti jollekin kelpaa nämä eripariset sukat, tuskin jää itselle kun näistä on vähän ikäviä muistoja.
Ehkä saan seuraavaan postaukseen kuvan kaikista madness sukista yhdessä.
Malli: Three in one socks
Langat: Novita Venla tummansininen ja Lankava Sulo valkoinen ja vaalean harmaa
Puikot: 2,5 mm pyöröpuikko






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti