torstai 7. maaliskuuta 2013

Helmiä hangella

Helmikuun haastesukkina Ravelryssä oli neuloa sukat joko Ullan ohjeella tai sukat joihin laitetaan helmiä. Näissä sukissa toteutuu molemmat haasteet. Ohje on Ullasta ja sukissa on helmiä, paljon helmiä.

Aloitin nämä helmikuun viimeisenä ja kuvittelin löytäväni varastoistani sopivat helmet. Olihan mulla helmiä, mutta kaikki väärän kokoisia. Koukku meni kyllä helmistä läpi mutta lanka ja koukku ei menneet. Ei vaikka otin käyttöön pienimmän löytämäni koukun, koko 15 (0.6 mm?) on aika pieni.

Onneksi paikallisesta Tiimarista löytyi helmiä jotka näyttivät sopivilta. Sekään ei hirveästi haitannut että niitä oikeankokoisia oli vain yhtä väriä. Ostin kolme 10 gramman pussia ja helmiä jäi puoli pussia, tässä mallissa on noin tuhat helmeä.

Aluksi hurja helmimäärä hirvitti. Mutta kun olin laittanut helmiä hetken yksitellen, opin laittamaan koukkuun niin paljon helmiä kuin siihen sopi kerralla ja onnistuin myös pitämään helmet koukussa kun neuloin välisilmukoita. Vain muutama kymmenen helmeä karkasi sohvan uumeniin ja niistäkin suurin osan kun kaadoin puoli pussia vahingossa.

Tänään oli sopivan aurinkoinen kuvausilma. Hanki ei vieläkään kantanut joten lumikengillä mentiin. Sauvat kaatui tuulessa ainakin kerran mun päähän ja tuuli pöllytti uutta lunta hangelle aseteltujen sukkien päälle.

Ohjeena sukissa Barokki lankana Katian Laine Nylon jota kului 65 grammaa. Neuloin sukat 2.5 mm puikoilla. Kantapään ohjeessa tykkäsin kovasti kun kantalapun reunasta poimittiin paljon enemmän silmukoita kuin niitä nostettuja reunasilmukoita oli. Kanta ei pussita yhtään.

Tänäkin talvena lunta on ollut kovin vähän. Maasto on täynnä dyynejä ja erilaisia kohoumia kun kannot ja pienet pensaat on peittyneet vain juuri ja juuri. Ei yhtään ilahduta tasaisen maan tallaajaa.

9 kommenttia:

  1. Nuohan ovat oikein juhlasukat, kauniit.

    VastaaPoista
  2. Hirmuinen määrä helmiä!
    Mutta kauniit ne ovat todella :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat, mutta onhan niissä ollut urakka tehdäkin :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniit sukat. Helmien määrä hirvitti minuakin - pelkästään lukiessa.

    VastaaPoista
  5. Onpa ihanat sukat, uskomaton määrä helmiä sukkiinkin voi mennä!

    VastaaPoista
  6. Yhdet kauneimmista koskaan näkemistäni sukista!!!

    VastaaPoista