torstai 8. helmikuuta 2018

Pikainen pipo

Viime viikon alussa kerroin miehelle että haluan lauantaina Jyväskylään koska siellä oli neulefestarit. Mies mietti hetken ja lupasi sitten lähteä kuskiksi. Viikonlopun lähestyessä sääennuste näytti aina vaan kireämpiä pakkaslukemia ja aloin miettiä talviseen säähän sopivaa neulevaatetusta. Ja tajusin sitten samantien että mun ainoa pipo jota käytän sujuvasti metsälenkeillä ei ehkä oikein sovi kaupunkiympäristöön edes kovimmalla pakkasella.


Perjantai-iltana kaivoin sitten pussista pari kerää Katian Baby Merinoa ja selailin hetken Ravelryn pipo-ohjeita. Päädyin lopulta ohjeeseen jonka muistin neuloneeni ennenkin vasta kun tabletti kyseli haluanko ladata ohjeen uudelleen.


Aloitin pipon ensin yksinkertaisella langalla. Neulos oli turhan harvaa joten purin aloituksen ja laitoin langan kaksinkerroin. Loppua kohti jouduin toteamaan että mun lanka ei taida ihan riittää joten neuloin viimeiset viitisen kerrosta yksinkertaisella langalla. Miehen mielestä piposta tuli aivan liian pitkä joten yön yli nukuttuani purin kavennuskerrokset ja yhden palmikkomallikerran ja neuloin sitten kavennukset uudestaan, tällä kertaa lanka riitti kaksinkertaisena loppuun asti.


Piposta tuli lopulta vähän liian iso mutta ihanan pehmeä ja lämmin. Ajoi hyvin asiansa festareilla joilta ostin ehkä vähän lisää lankaa. Tosin ostoskierros jäi vähän lyhyeksi kun keli oli kovin kylmä ja toisaalta mies ei halunnut mennä kahvioon vaan kierteli mun kanssa ja se haittasi vähän lankojen katselua ja sitä ostelua enemmänkin.


Malli: Molly
Lanka: Katia Merino Baby
Puikot: 4 mm


1 kommentti: