sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Viides etappi

Tämän kesän Tourin sukkien testaukset meinasi jäädä vähän viime tippaan, näitä taisin neuloa kun muut neuloi noita edellisiä.


Vähän harmitti kun jouduin vastailemaan kyselyketjussaa juuri niihin kysymyksiin mitä olin pyytänyt tarkentamaan ohjeeseen. Ohjeesta löytyi kaksi pientä virhettä, toinen kaavion lopusta jota en ollut huomannut ja toinen tekstistä jota en ollut lukenut.


Mallineule on helppo ja neuloinkin toisen sukan pihakeinussa melkein kokonaan ilman ohjetta. Alku voi vähän säikayttää kun silmukoita luodaan hurja määrä tuota röyhelöä varten mutta muuten nämä on ihan tavalliset sukat kivalla mallineuleella.


Neuloin ohjeen isomman koon ja terää sen verran että menee jollekin jolla on isompi jalka kuin mulla. Lankaa kului yllättävän paljon, melkein koko vyyhti. Tosin Lanitiumin Soft Merino Sockia on vain 400 m/100 g joten olisi pitänyt ehkä valita jotain vähän ohuempaa lankaa.


Ohjeen pienempi koko on niin paljon pienempi että päätettiin moderyhmässä vaatia enemmän kaavion toistoja pienemmässä koossa sekä varteen että terään. Ihan kaikki eivät sitä huomanneet ja  muutama pari jäi siten ilman pisteitä. Ja jo kolmas samanlainen kantapää tänä kesänä, ihan sattumaa, valittiin mallit lähinnä kuvien ja osa pelkän mallineulekuvan perusteella.


Lanka oli aivan ihanaa neulottavaa ja onneksi mulla on vielä muutama vyyhti tätä jäljellä. Ja joku vyyhti taisi tulla myös ylläripussissa jonka tilasin elokuun alkupuolella.


Malli: Flibbertigibbet
Lanka: Lanitium ex Machina Soft Merino Sock väri Dijon
Puikot: 2.25 mm



1 kommentti: