keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Käpyjä

Maaliskuussa laitoin Ravelryssä arvottavaksi muutaman lankavyyhdin, siis niin että voittaja sai haluamastaan langasta toivomansa asusteen mun neulomana. Voittajia oli vain yksi mutta koska kaikille langoille tuli kivoja toiveita, päätin käyttää kaikki tarjoamani langat tähän tarkoitukseen.


Näitä neuleita on näkynyt täällä blogissa pitkin kevättä ja nyt vihdoin on viimeisetkin tehty ja perillä saajalla. Tai siis viimeiselle toivojalle tein kaksi neuletta mutta tässä postauksessa esitellään vain ensimmäinen.


Saajan toiveena oli kirjoneulesukat koska niitä hänellä ei vielä ollut. Kevään Ullassa oli kiva sukkamalli jossa oli sekä kirjoneuletta että vähän erilainen kantapää, sukat sopivat siis myös Ravelryn kantapäähaasteeseen.


Ohjeesta poiketen käytin kolmea väriä koska en ole ihan varma tuon kirjavan langan kestävyydestä esim kantapäässä ja toisaalta en kyllä halunnut myöskään tehdä valkoista kantapäätä ja kuvio ei ehkä olisi erottunut kovin selvästi jos olisin tehnyt kirjoneuleen ruskeasta ja kirjavasta yhdessä. Mutta lopputulos on kuitenkin oikein kiva, ainakin mun omasta mielestä.


Ainaoikeana tehdyt kärki ja kantapää ovat hyvin joustavat, koon arviointi oli tällä kertaa tavallista helpompaa kun mitan ei tarvinnut olla ihan sentilleen. Ja lisäksi nuo nurjat raidat on aika koristeelliset.


Malli: Kuusenkäpy muokkasin kantapäätä ihan pikkuisen, lähinnä tein lyhennetyt kerrokset hieman eri tavalla ja lisäsin kolmannen värin
Langat: Araucania Ranco Multy, sinipunakirjava sekä Wollmeise twin, ruskea ja valkoinen
Puikot: 2.75 mm pyöröpuikko, tein molemmat sukat yhtäaikaa


Koska tässä mallissa on kirjoneuletta aika vähän, tein sitten toisetkin mutta koska nekin on kivat niin ne ansaitsevat ihan oman postauksen toisella kertaa.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Punasilmäinen pöllö ja muita söpöläisiä

Tytär kaipaili jotain pientä koristetta korttiin kun oli vihdoin viemässä pöllöpeittoa ja -pipoa kaverilleen lahjaksi. Olin bongannut kivan pikkuvirkkauksen ohjeen jo vähän aikaa sitten Ravelrystä ja eipä tämän pienokaisen virkkaamisessa kauaa aikaa mennytkään.




Ja sitten kun olin tehnyt yhden niin piti toki tehdä muutama lisää kun erilaisten väriyhdistelmien kokeilu on aina niin kivaa.


Ohje on pieneksi työksi tosi pitkä kun jokainen kerros on selitetty tekstin lisäksi yhdellä tai useammalla kuvalla. Mutta toisaalta kuvia katsomalla ohjeesta saa selvän vaikka englanninkieliset termit ei hallussa olisikaan.


Käytin lankana Lidlin puuvillaa ja yhteen pikkupöllöön kului yhteensä n 15 grammaa lankaa, luultavasti vähän allekin. Koukku oli kooltaan 3.5 mm. Eri paksuisilla langoilla ja koukuilla saa erikokoisia pöllöjä. Vielä linkki ohjeeseen: Easy Crochet Owl




Tälläkin kuvauskerralla onnistuin melkein törmäämään kyykäärmeeseen, tällä kertaa ei sihissyt yhtään, kahahduksesta huomasin ja säikähdin kovasti. Ja pari kertaa säikyin peltopyypariskuntaa jotka lähtee lentoon yleensä vasta kun olen noin metrin päässä.


Äitienpäivälahjaksi saatu polkupyörä on myös varsin söpö sen verran testasin että on myös ihan kevyt ajettava. Ja narsissi ajoitti kukinnan aloituksen taas kerran äitienpäiväksi.



Aurinkoista viikkoa kaikille lukijoille!

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Hedelmäsorbettia

Toinenkin palkintolanka on jo käväissyt puikoilla. Tällä kertaa vuorossa oli Sukka-Puffa jonka värinä on tuo otsikossa mainittu hedelmäsorbetti. Puikot 2.25 mm sukkapuikot.


Malliksi valitsin Crosshatch Lace Socks ohjeen siksi kun näissä on vähän erilainen kantapää ja juuri erilaiset kantapäät oli huhtikuun sukkahaasteena Ravelryssä. Valitettavasti tuo ohje ei ole oikeastaan ohje ollenkaan, vain muistiinpanot suunnittelijan projektissa joten luultavasti ohjeen näkevät vain ne joilla on tunnukset Ravelryyn.

 
Ohje on kuitenkin varsin yksinkertainen ja kantapään idea on se että ei tehdä kantalappua ollenkaan eikä poimita silmukoita mistään. Lisätään vaan silmukoita ennen kantapohjaa ja kavennetaan sitten kaikki ylimääräiset pois. Kantapään tarkempi ohje englanniksi löytyy kun laittaa googleen hakusanaksi The Strong heel.


Ja pitsimallikin on kovin yksinkertainen, pitsiä tehdään ihan joka kerroksella ja suunta vaihtuu neljän kerroksen välein.


Ajattelin alunperin tehdä näihin sukkiin pidemmän varren mutta halusin että tästä langasta jää jämiä johonkin muuhunkin niin tein sitten aika matalavartiset sukat.


Koska näin keväällä meidän pihassa tapahtuu kaikenlaista kivaa, lopuksi taas muutama luontokuva. Toisessa kuvassa oli tarkoitus kuvata joutsenia mutta kuvasinkin sitten minkälie lintusen tuossa puunlatvassa. Viimeisessä kuvassa otus joka säikytti mut pois nevalta, en sitten käynyt katsomassa josko karpaloita olisi vielä löytynyt.







sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Sammalta

Lisäsin tämän ja viime vuoden postauksiin tunnisteita ja suurensin kuvia. Aika kova homma ja sormet on nyt jumissa, pikainen postaus siis tälläkin kertaa.


Arvontavoittaja toivoi palkinnokseen sukkia ja ne on nyt perillä (ja kuitattu saapuneiksi). Olin jo aiemmin päättänyt että jos palkinto osuu lankaa ja ohjetta toivoneelle niin ohje olisi ollut kotimainen ellei voittajalla olisi ollut muita toiveita. Joten kun sukkiin ei ollut mitään toiveohjetta niin päädyin näissäkin kotimaiseen sunnitteluun.



Mun lanka ja puikot on vähän ohjeen suositusta ohuemmat mutta malli on oikein joustava ja tosi mukava neuloa, suosittelen siis kokeilemaan jos keväinen pitsineule yhtään kiinnostaa.



Malli: Ingel
Lanka: Wollmeise twin
Puikot: 2.75 mm


Kuvat otin jo viikko sitten kun kävin katsastamassa talviset kuvauspaikkani. Lunta löytyi enää kourallinen, nyt siellä ei taida olla sitäkään, tänään en voinut käydä kun meillä on satanut vettä koko päivän.



Olen vähän muokannut blogin ulkoasua, tunnisteet on vielä vähän vaiheessa, hiukan hankalaa kun melkein joka postauksessa on noita sukkia. :) Kommentteja otan vastaan enemmän kuin mielelläni.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Kevättä ilmassa

Muokkaan vain vähän blogin ulkoasua, uusi postaus tulossa taas sunnuntaina. :) Väri vaihtui sinisestä vihreään ja kuvat on jatkossa vähän isompia.


keskiviikko 1. toukokuuta 2013

On the rocks

Testineuloin TiiQn uusimman sukkaohjeen pikaisesti. Käytiin vappuajelulla ottamassa kuvat mökkirannassa.







Malli: Oi Ihana Toukokuu 
Lanka: Yarngrimoire Sock Storms in Africa, ensimmäinen palkintolangoista pääsi siis puikoille
Puikot: 2.5 mm bambusukkapuikot


Kesäkassivaihto on alkamassa, minullakin on vielä hetki aikaa miettiä mukaan lähtemistä, vähän kyllä tekisi mieli.

HAUSKAA VAPPUA!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Häst eller hest

Maassa oli vielä ihan pikkuisen lunta kun kuvasin näitä lapasia viikko sitten. Aion käydä tänään katsomassa vieläkö jostain metsän siimeksestä löytyy lunta vai onko aurinko ja vesisateet vieneet kaiken mennessään.


Tällä kertaa lanka ja puikot sopivat oikein hyvin yhteen ja neulos on paljon tasaisempaa kuin edellisessä lapasparissa. Näitä lankoja on kyllä ilo neuloa myös näin yhdessä. Mallissa on muutamalla kerroksella pitkiä langanjuoksuja, ei siis ihan ensimmäiseksi kirjoneuletyöksi sopiva malli mutta muutamia harjoituksia tehneelle kyllä.


Ranneosan jälkeen lisätään silmukoita ja niissä olisin voinut olla tarkempi, kaikki silmukat kannattaa lisätä kämmenselän puolelle koska kämmenen puolella lisäykset tehdään peukalokiilassa. Minä tein tietenkin lisäykset tasaisesti ja siksi toinen sivuraita kääntyy osittain kämmenen puolelle. Käyttöä se ei onneksi haittaa.


Kuvassa siis Taalainmaan hevonen ja tällä kertaa hevonen on norjaksi (hest) eikä ruotsiksi (häst) koska suunnittelija on norjalainen ja lapaset on suunniteltu paikalliseen kilpailuun. 


Malli: Dala Selbu Hybrid Kuten aika monet muutkin lapasmallit, tämäkin on oikeastaan vain kirjoneulekaavio, ohjesivun teksteissä on selitetty ranneosan neulominen.

Langat: Kirjo-Pirkka, turkoosiraidallinen ja Wollmeise twin, valkoinen. Sopivat siis yllättävän hyvin yhteen ja lopputulos mukavan pehmeä. Kuviolankaa kului tosi vähän. Unohdin punnita lapaset enkä kyllä punninnut keriäkään ennen neulomista mutta loppukerästä saanee vielä sukat.

Puikot: 2.5 mm pyöröpuikko, peukaloissa muistaakseni 2.25 mm sukkapuikot.