torstai 31. tammikuuta 2019

Tämän vuoden eka

Vuosi loppui raitasukkiin ja uusi alkoi samalla tavalla.


Näissä on toisena raitavärinä sama ruskearaidallinen kuin edellisissäkin sukissa. Toisena vajaa kerä vihreraidallista.


Nämä sukat annan jollekin perheen miehistä sitten kun taas kerran etsivät puhtaita villasukkia.


Näissäkin meni raidat melkein tasan.


tiistai 29. tammikuuta 2019

Vuoden viimeinen sukkapari

Siis viime vuoden viimeinen. Ihan vielä en lopeta sukkien neulomista.


Aina joskus harmittaa kun lankaa on joka paikka täynnä ja tuntuu että sitä kuluu kovin hitaasti.


Siispä otin viime vuoden lopulla pari kerää raitaseiskaveikkaa esille ja neuloin itselleni kivat sukat.


Raidatkin täsmäsin kun ne meni tasan melkein itsestään ja enemmän harmittaa semmoiset joissa on melkein samanlaiset raidat kuin semmoiset missä on ihan erilainen raidoitus.


Nyt kun vielä malttais vaihtaa ne vanhemmat iltasukat näihin uusiin.

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Toinen etappi

Sukka-Finlandian toinen kisaohje julkaistiin viime viikon perjantaina. Pääsin aloittamaan muutaman tunnin julkaisun jälkeen koska perjantai oli työpäivä enkä sitten jaksanut neuloa edes ekaa sukkaa loppuun perjantaina.


Neuloin sukan loppuun lauantaiaamuna kun valmistuneita sukkapareja oli jo monta. Lauantai meni sitten lapsenlapsia vahtiessa ja isompi ipana jäi yöksi joten neuloin toisen sukan sunnuntaina.


Valitsin langaksi NeuloVaasa tapahtumasta ostamani merino-kashmir sukkalangan joka oli ihan kivaa neulottavaa.


Valitsemani lanka taisi olla vähän normaalia ohutta sukkalankaa ohuempaa koska jouduin neulomaan kärjessä muutaman kerroksen sileää ennen kavennuksia saadakseni edes itselle mahtuvat sukat (koko 36). Moni aloitti kavennukset jo viimeisen kaavion aikana ja sukista tuli isommat kuin nämä mun sukat.


Suomi-neulojat on tosi nopeita. Ravelryssä on yli sata valmistunutta paria ja suurin osa sai sukkansa valmiiksi jo viikon alussa. Modasin ihan vähän, ainakin sukan kärki on pikkuisen terävämpi ja muutin viimeistä palmikkoa pikkuisen.


Malli: Aave
Lanka: Rva Silmusolmu Merino-Kashmir Sukkis väri Kelo
Puikot: 2.25 mm



keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Joululahjasukat 3

Tein vielä kolmannetkin melkein samanlaiset sukat. Nämä valmistui ennen joulua.


Ostin langan Jyväskylän kesäisiltä neulefestareilta varmaan toisena kesänä kun festarit järjestettiin. Ekalla kerralla ostin pääasiassa suomalaisten värjäreiden lankoja ja neuloin kaikki pois ennen seuraavia festareita.


Toisella kerralla ostin myös erikoisempia ulkolaisia lankoja. Ja tämän vyyhdin ostin kun lanka oli kivan pehmeää ja näytti sopivan sukkakäyttöön. Mutta meinasin pudota pyllylleni kun kuulin langan hinnan, varmasti kallein koskaan ostamani vyyhti.


En kehdannut siinä sanoa että en osta näin kallista lankaa joten vyyhti on odottanut sitä täydellistä ohjetta pari vuotta. Päätyi sitten ihan perussukkiin ja vielä lahjasukkiin kun täydellistä ohjetta en löytänyt ja ostos harmitti vielä näin pitkän ajan jälkeenkin.


Mitään järkevää syytä mun harmistukselle ei edes ole. Käyn töissä ja mulla on kyllä varaa ostaa tämmöistäkin lankaa. Ehkä se että neulon paljon ja suht nopeasti vaikuttaa, halvemmissakin langoissa on kivoja ja paljonkin. Sukat kestää sen mitä kestää ja heitetään sitten pois.


Ehkä ostan seuraavan kalliin vyyhdin johonkin huiviin tai vaikka erikoisemmat paitalangat. Tai sitten jätän ne vaan muille myös jatkossa. Kaunistahan tämä lanka on ja ihan kiva neuloa, väritys muistuttaa livenä vanhan harmaantuneen koivun runkoa.

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Hei muumi

Tytär laittoi tammikuun alussa kuvaviestin jossa oli Novitan uusi Muumi-ohjelehtinen.


Olin huomannut jo edellisenä päivänä että Novitalle tulee tänä vuonna Muumi-lankoja. Mutta että ohjeitakin.


Hetken mietin lehden ja lankojen tilaamista suoraan Novitalta mutta päätin sitten kuitenkin katsastaa oman paikkakunnan kaupat ensin. Toisen marketin lankahyllyllä oli jo lupaavasti lankojen hinnat hyllynreunassa (halvemmat kuin Novitalla) ja toisesta ostin melkein viimeisen ohjelehtisen.


Ja kuinka ollakaan, olin sortunut kolmannessa kaupassa (ennen lehtisen löytymistä) Novitan Duo-lankaan joka oli alennuksessa.


Siispä lehtisestä löytyvät sukat puikolle päivä sen jälkeen kun olin kuullut koko lehdestä. Muokkasin ohjetta vähän. Tein sukat peilikuvana, kiilakavennukset on pohjassa ja kärkikavennukset erilaiset kuin ohjeessa.


Välillä piti neuloa Sukka-Finlandian ekat sukat mutta nämäkin valmistui jo pari päivää aloittamisen jälkeen.


Malli: Muumi-sukat
Lanka: Novita Duo ja 7 veljestä
Puikot: 3.25 mm sukkapuikot


torstai 17. tammikuuta 2019

Joululahjasukat 2

Ei oikeastaan joululahjasukat kun aloitin nämä aattoiltana.


Sukat oli valmiit toisena joulupäivänä joten menivät lahjaksi kuitenkin joulun aikaan.


Nämä on malliltaan ihan samanlaiset kuin nuo edellisen postauksenkin sukat.


Lankana Flotte Socke joka näytti kerällä ihan kivalta mutta valmiina ei ehkä niinkään. Kyllä nämä saapassukkina kuitenkin palvelee ja lämmittääkin varmasti.



tiistai 15. tammikuuta 2019

Joululahjasukat 1

En esitellyt joulukalenterissa juurikaan tämmöisiä perussukkia.


Neuloin kuitenkin useammat vielä juuri ennen joulua joululahjoiksi.


Nämä neuloin tyttären kaverille langasta josta tyttären piti neuloa sukat papalleen. Pappaa varten ostettiin sitten messuilta toinenkin lanka ja tämä Lanitiumin paksumpi sukkalanka jäi sitten mulle.


Sukat on ihan perusmallia. Alussa pätkä 2 o, 2 n joustinta ja sitten 3 o, 1 n kärkikavennuksiin asti, kärki ja pohja sileää neuletta.



sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Ensimmäinen etappi

Edellisessä postauksessa tyrkyllä olleet sukat on nyt arvottu ja ne saa -minttu47-, laitan sähköpostia kunhan ehdin.


Sukka-Finlandian ensimmäinen ohje julkaistiin viime sunnuntaina ja neuloin sukat melkein valmiiksi sunnuntain aikana. Maanantaiaamulle jäi vain toisen sukan kärki.


Mun sukat ei ole ihan ohjeen mukaiset. En jäänyt odottelemaan C-kaavion korjausta vaan neuloin kuten itse olisin ohjeen kirjoittanut ja kärjessä tein kavennuksia lopussa tiheämmin kuin ohjeessa.


En kisaa enkä ole raportoinut sukkiani kisaorganisaatiolle.


Sukat on kivat ja itse kyllä tykkäsin ohjeesta johon oli valitettavasti jäänyt vähän korjattavaa isompien kokojen osalta. Suurin osa nopeuskisaajista neuloi kuitenkin sen pienimmän koon jossa ei tainnut olla kuin yksi pieni kaaviovirhe jota sitäkään tuskin kukaan huomaa valimiista sukista ellei katso ihan tarkkaan.


Malli: Jean next door (Naapurin Janne)
Lanka: Lanitium ex Machina Basic Merino Sock
Puikot: 2,25 mm pyöröpuikko


sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Sukka-Finladia

Sukka-Finlandian alkamista odotellessa laitan tyrkylle viime vuoden kisassa valmistuneet sukat joita en syystä ja toisesta laittanutkaan eteenpäin viime vuonna.


Kommentoimalla tätä postausta osallistut sukkien arvontaan. Sukat on suurinpiirtein kokoa 38-39, ehkä jopa kapea 40.


Ja tämän vuoden kisaan ehtii mukaan vielä ihan hyvin. Tänään julkaistaan vasta ensimmäinen kisaohje.

tiistai 1. tammikuuta 2019

Pikainen vuosikatsaus

Elämäni raskain vuosi on vihdoin takana. Paljon en halua sitä muistella mutta neuleista teen pikaisen vuosiyhteenvedon.


Vuonna 2018 sain valmiiksi 91 työtä. Muistaakseni vain yhden virkatun ja kaikki muut neulottuja mutta ihan varma en ole. Mulla on kaikki pienessä muistikirjassa ja muutaman kohdalla piti oikein muistella mitä ihmettä olen tehnyt kun työn nimi tuntui kovin vieraalta.


Eniten valmistui taas kerran sukkia, 65 paria. Monet sukat on vielä esittelemättä. Joulukuussa valmistuneita esittelen ihan pian mutta muutamat testisukat vasta paljon myöhemmin.


Muutamiin sukkakisoihin osallistuin, SockMadness kisassa tulin toiseksi ja Tour de Sock kisassa olin taas testineulojana.


Viime vuonna neuloin myös useamman vaatteen. Yhden paidan miehelle, yhden myös pikkumiehelle ja itselleni kolme paitaa, yhden villatakin ja yhden ponchon.


Neuloin lisäksi useammat kämmekkäät ja lapaset. Pipoja ja huiveja valmistui kolme.


Lisäksi tein kaksi lelua/maskottia ja yhden tiskirätin.


Lankaa kului noin kymmenen ja puoli kiloa, melkein 35 km.


Tänä vuonna yritän neuloa vähän vähemmän sukkia. Blogia päivitän luultavimmin sunnuntaisin, joskus viikollakin.

Neulerikasta alkanutta vuotta!