sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Bambujakku

Kulunut viikko oli töissä todella kiireinen ja neulonta-aikaa oli aika vähän. Olin kuitenkin päättänyt neuloa elokuussa aloitetun jakun valmiiksi ja niin myös tein. Jakusta oli valmiina jo takakappale ja hihat joten minun piti tehdä vain etukappaleet.

Langat löytyi helposti, samoin ohje mutta mitään muistikuvaa puikoista mulla ei kyllä ollut. Vaikka muka jätin puikot samaan paikkaan valmiiden kappaleiden kanssa niitä ei vain löytynyt. Otin sitten summassa oikeiksi luulemani puikot ja niinhän siinä kävi että tajusin puikkojen olevan väärän kokoiset kun olin tehnyt puolet etukappaleista. En halunnut purkaa vaan tein muutaman kerroksen enemmän kuin takakappaleella ja pingotus hoiti loput, tiheys on ihan eri etukappaleissa mutta onneksi sitä ei huomaa muut kuin minä.

henley

Tässä kuvassa väri on vähän liian sininen muuten kuva on varmaan paras niistä paristakymmenestä joita otin. Jakun malli on Henley Perfected joka on siis oikeastaan pusero mutta halusin kokonaan avattavan jakun. Etureunoissa neuloin viidellä silmukalla helmineuletta ja napinlävet tein melko tiheään. Lankana Hjertegarn Ribboo ja puikot ilmeisesti 3.5 mm takakappaleissa ja hihoissa, etukappaleet tein 3 mm puikoilla. Reunataitteiden nurjalle jäävän osan tein 2.5 mm puikoilla.

henley1

Tässä kuvassa väri on liian harmaa.

henley4

Tässä kuvassa väri on ehkä lähinnä oikea, noi napit on oikeasti tummansiniset joten vähän sinisempi olisi oikea. Halusin tehdä tän jakun valmiiksi jotta voin paremmin miettiä tulevan jakun mallia ja kokoa. Tämä on aika sopivan kokoinen ja yllättävän lämmin ihan villattomaksi neuleeksi, lankaa oli mukava neuloa ja jakku valmistui suht nopeasti, neuloin viikon elokuussa ja vajaan viikon nyt lokakuussa. Ekan sivusauman ompelin kahteen kertaan kun ekalla kerralla etukappale meni kierteelle.

SYTYCK neule ei ole edistynyt viikon aikana yhtään mutta olen neulonut yhdet sukat. Ja aloittanut kolmet sukat. Ensi viikko on toivottavasti vähemmän kiireinen mutta talviaikaan siirtyminen lisää väsymystä huomattavasti joten saapa nähdä onko mulla mitään raportoitavaa.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Sukkia

Luin tässä joku päivä takaperin jonkun blogista kuinka hänen mielestään sukkien neulominen on tylsää. Olin luultavasti itsekin tuota mieltä nuorena kun niitä paitoja oli silloin niin paljon kivempi neuloa. Mun täti moitti minua aina kun neuloin niin paljon puseroita, kun hänen mielestään sukilla olisi ollut enemmän käyttöä. Muutaman viime vuoden aikana olen neulonut niin paljon sukkia että täti voisi olla ehkä sitä mieltä että kyllä noita nyt jo on tarpeeksi. Silti teen aina vaan lisää.

sukkia

En osallistunut tänä vuonna ollenkaan sukkasatoon, olisin kyllä voinut, olen neulonut taas liki parikymmentä paria muutamassa kuukaudessa.

Ravelryn mysteerisukkia tuossa ylemmässä kuvassa on kahdet.

syysmysteeri

Nämä on SKA ryhmän syyskuun mysteerisukat, mun version tarkemmat tiedot löytyy täältä. Ihan kivan monipuolinen kuvio ja värinä valkoinen kun syyskuussa piti neuloa joko mustat tai valkoiset sukat.

syysmystery4

Nämä taas on Solid Socks ryhmän syyskuun mysteerisukat, tarkemmat tiedot täällä. En ole ihan varma tykkäänkö noista kuvioista ja siksi teinkin nämä loppuun lähinnä sisulla.

sukkia1


Sitten muutamat sukat mun pojille. Vanhin poikani tykkää vain seiskaveikka-paksuisista sukista ja saakin nuo molemmat seiskaveikasta tehdyt sukat jouluna, ne voi kuulemma huoletta pestä lakanapyykin joukossa. Kuvan kolmannet sukat on Katian Ole socks lankaa. Vähän ohuemmat siis kuin nuo toiset.

musta ruusu 2

Nämä valmistui lopulta eilen. Aloitin toisen sukat tiistaina kun haettiin poikaa junalta. Tajusin sitten kaupassa että hetkinen juna tulee kuudelta ja silloin on jo aika pimeää joten "jouduin" ostamaan kerän seiskaveikkaa ja kolmosen bambusukkikset. 2 o 2 n joustinta on huomattavasti helpompi neuloa pimeässä autossa kuin kirjoneuletta (sitäkin olen kyllä kokeillut) vaikka kirjoneule olisikin mustavalkoista. Lisää kuvia näistä sukista täällä.

Laitoin siis sukanalun pussiin kun lähdimme asemalta kotiin, seiskaveikka sukkaan tein melkein koko varren kotimatkalla. Kotipihassa keräsin laukkuni autosta ja hieman ihmettelin kuulemaani napsausta. Jatkoin seiskaveikkasukkia pari päivää ja otin nämä esille vasta loppuviikolla. Silloin selvisi myös sen napsauksen syy, pyöröpuikon toinen pää oli katkennut. Se on nyt aika lyhyt eikä sillä voi oikeastaan neuloa.

rikki

Onneksi mulla on myös toiset ihan samanlaiset pyöröt, mutta harmittaa tuo silti. Mä olen katkaissut varmaan neljä tällaista puikkoa, ne muut on onneksi olleet niitä sukkapuikkosetin varapuikkoja.

Laskin eilen joululahjalaatikon sukat. Niitä oli 30 paria. Siihen kun lisää nämä kuvissa olevat niin mulla on kohta kaksi paria sukkia kaikille läheisille lahjottaville. Kuitenkin haluan neuloa uusia sukkia joten jos jaksoit lukea tänne asti ja tarvitset vaikka jouluksi uudet villasukat niin kerro hyvä perustelu kommenteissa miksi juuri sinä tarvitset uudet sukat, voit vaikka saadakin ne :)

Ja loppuun vielä SYTYCK haasteen päivitys. Takakappale on nyt valmis, seuraavaksi teen hihat ja etukappaletta mietin kovasti.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Testing

Testaaminen jatkuu. Sekä haasteeseen että muutenkin.

Eka sukka on nyt valmis. Ja voisin hyvin kuvitella käyttäväni näitä kuvioita myös villatakissa. Pitää ilmeisesti tehdä jossain vaiheessa mallitilkku myös noista vironvilloista. Kunhan sais ensin nuo vyyhdit kerälle.

musta ruusu

Näihin voisi tietysti kirjoittaa myös ohjeen ihan vain harjoitusmielessä. Tosin tämä sukka on aika kapea joten pitäisi siis testata ensin isommilla puikoilla tulisko niillä yhtään isompi.

Kuten otsikosta voi arvata olen testannut muutakin. Ravelryssä on Free pattern testers ryhmä jossa olen aina silloin tällöin onnistunut saamaan kivoja testattavia ohjeita. Viimeisin niistä on sormikasohje johon törmäsin viime viikolla. Tytär pyysi tekemään itselleen vaalea sormikkaat mutta valitsin tietenkin väärän värin. Tyttären vaalea tarkoittaa näköjään aina ja vain valkoista.

sormikas2

Nämä tulee siis jäämään mulle itselle. Heitän hanskat väripataan kunhan saan toisenkin valmiiksi, ei ole siis minunkaan värini näin hempeä vaaleanpunainen.

Aloitin eilen myös ensimmäisen SYTYCK-haaste neuleen. Neuloin eilen kaksi kerää takakappaleeseen ja näyttää aika kivalta.

SYTYCK

Pääsin näin pitkälle kun mieleen juolahti että mitähän mä oon taas ajatellut. Mallineuleessa on 62 silmukkaa ja kerroksiakin vaikka kuinka paljon. Kuka tuollaisen kaavion jaksaa tehdä ja vielä sellaiseksi että sen vois jossain julkaista? Mä en näköjään koskaan mieti ennenkuin teen. Menen jatkamaan neulomista ja suunnittelemaan jotain pientä ja yksinkertaista.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Hollywood

Mulla jää yleensä aina kaikki viime tippaan, kokeisiinkin luin koulaikana vasta koepäivän aamuna. Joten ei siis mikään ihme että SYTYCK haasteen Hollywood viikot supistuivat muutamaksi päiväksi viikkojen loppuun.

Alku näytti hyvin epätoivoiselta, mun piti olla koreografi, siis suunnitella itse jotain mutta kuinka ollakaan kauppojen lehtihyllyt vetivät kummasti puoleensa ja uusia lehtiä ilmestyi meille myös postin kautta.

lehdet

Ja noissa kaikissa on tietenkin jotain mitä pitäisi aloittaa just nyt ja heti. Pariin pipoon ehdin jo ostaa langat kun vihdoin ymmärsin että kaksi viikkoa on kuitenkin rajallinen aika ja haasteen eteen pitää tehdä myös töitä.

Siispä kaivelemaan lankavarastoja ja miettimään käytettäviä lankoja. Varastosta löytyi pussillinen Novitan Nina-lankaa josta olen jo kauan aikonut tehdä itselleni palmikkojakun. Lisäksi löysin pienen penkomisen jälkeen neljä vyyhtiä vironvillaa joiden on myös ollut tarkoitus muotoutua jakuksi.

sytyck

Piirtelin ensin itse jonkinlaisia palmikoita ja testailin niitä mutta ne ei toimineet ihan kuten olin ajatellut joten otin esille yhden palmikkokirjan, vain yhden koska muuten valinnanvaraa olisi ollut liikaakin ja neuloisin mallitilkkuja vielä ensi vuonna. Vironvillat olen ajatellut käyttää kirjoneuleeseen joten yksi virolainen lapaskirja tuli myös selattua. Lisäksi etsin kirjoneulekuvioita netistä. Koska en edelleenkään osaa piirtää, jakkujen mallit ovat vain mun päässä eivätkä suostu siirtymään paperille, aika perusmallilla kuitenkin mennään.

ruusuja ja palmikoita

Kirjoneuletta kokeilin sukkaan ja se näyttää ihan toimivalta.

Eilen sitten iski musta hevonen takaa vasemmalta kun huomasin Lidlissä lankaa. Tuo ruskea lanka (San Marino) suorastaan hyppäsi mun kärryihin ja halusi puikoille samantien. Tietenkin valitsin mallikirjasta just sen palmikkomallin missä kaavio on virheellinen. Hetken mietittyän testasin kahta erilaista tapaa tehdä tuo vino palmikkokuvio ja tiedän nyt kuinka sen teen, kirjan ohjeessa nostettiin kuusi tai kaksi silmukkaa apupuikolle ja sitten ne neulottiin vuorotellen oikein ja nurin, mutta ei sillälailla kyllä 3+3 palmikkoa tule. Ei vaikka ne silmukat pyöräyttäisi ympäri :)

Näillä siis mennään. Toivottavasti haasteen lopussa on valmiina edes yksi jakku, toivottavasti useampi. Ja ohjettakin pitää yrittää kirjoittaa. Harni kun tyttö vei tuon viimeksi virkatun korin mukanaan, mun haasteet olisi mahtuneet siihen kivasti yksi kerrallaan.

pinkki kori

lauantai 16. lokakuuta 2010

Alina

Ihan vielä ei tule Hollywood-raporttia  vaikka tänään onkin ollut varsinainen Hollywood-päivä, ostin jopa lankaa josta ehkä teen tulevan neuleeni :)

Mutta nyt pysytään otsikon aiheessa. Työkaveri pyysi jokin aika sitten ohjetta ponchoon jonka olen tehnyt muutama vuosi sitten. Epäili kyllä että ei ehkä ehdi saada tuota valmiiksi ennen lomaansa jonne tarvitsi lisälämmikettä. Minäkin ehkä epäilin koska aloitin viikonloppuna Alinan sattumalta työkaverille sopivan värisestä langasta. En tosin ollut ajatellut tekeväni vielä silloin tuota huivia just tälle työkaverille.

Kysäisin sitten maanantaina onko neule valmistunut, no ei ollut edes aloitettu selkäkivun takia. Työkaveri sanoi sitten leikillään että sähän teet mulle sen ponchon. Jolloin tietenkin päätin että annan tekeillä olevan Alinan hänelle.

Tiistai-iltana Alina sitten valmistui ja siitä tuli aika reilun kokoinen:

alina2

Lankana Novitan Rose-mohair jota kului 4.5 kerää, viimeinen puolikas kului reunavirkkaukseen. Käytin 4 mm pyöröpuikkoa ja koukku oli 5 mm.

Kun olin saanut langanpään pääteltyä, sovitin huivia peilin edessä ja niin mulla välähti. Tämähän on poncho. Siispä nappivarastolle ja muutaman napin ompelu ja tuloksen oli sitten tämä:

alina4

Kuva on aivan surkea, otettu aamuhämärissä salamalla. Mutte poncho on oikeasti tosi kiva, väri sopii työkaverille todella hyvin ja koko on just eikä melkein. Lomalle lähti siis iloinen uuden ponchon omistaja :)

alina3

Ja töissä oli monta ihastunutta työkaveria, tilauksesta olisin saanut tehdä näitä vaikka kuinka monta. Mutta tilaustyöt on mulle kuin myrkkyä joten kieltäytyminen ei ollut vaikeaa.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Messuilua

Mä jotenkin arvasin että tämä blogin pitäminen tulee olemaan aika haastavaa kun aloitan tähän väsyttävimpään vuodenaikaan. Yritän nyt kuitenkin päivittää noin kerran viikossa ainakin SYTYCK haasteen ajan. Haaste ei ole edennyt vielä yhtään ja miten olisikaan kun melkein joka päivä on pitänyt mennä suoraan nukkumaan töistä tultua.

Perjantaina kävin kuitenkin Seinäjoen Käsityömessuilla ja totesin tarjonnan ei niin kovin sopivaksi itselleni. Löysin kuitenkin vähän lankaa joka toivottavasti muuttaa muotoaan pipoiksi ja sukiksi ennemmin tai myöhemmin. Kävin myös Kauhavan Kangas-Aitassa ja sieltä olisi löytynyt vaikka mitä mutta en sitten ostanut kuin vyyhdin ontelokudetta ja pipolangat. Sinne pääsee kuitenkin useammin kuin messuille.

korit1

Kuvassa kaikki messuilta ostetut langat ja ontelokude joka muotoutui jo viikonlopun aikana säilytyskoreiksi. Tuon koukun ostin myös messuilta, ihan hyvä käytössä mutta 10 mm oli ehkä hieman turhan iso kuteen virkkaamiseen.

Lauantaina ostin ruokakauppareissulla kerän vihreää Oi villasukka Seiskaveikkaa ja sunnuntaiaamuna sukkapari oli valmis. Sukat lähetän hyväntekeväisyyskeräykseen syyskuussa valmistuneiden sukkien kanssa.

sukkia

Kuvan muut sukat pääasiassa Novitan tico ticoa kaksinkertaisena.