maanantai 31. joulukuuta 2012

Lumisadetta


Vuoden viimeiset sukat on vielä puikoilla mutta valmistuu kyllä vielä tänään. Esittellään siis nämä toiseksi viimeiset.


Pääsin aloittamaan Outo lintu linnassa-blogin mysteerisukat vasta aattoiltana mutta aika nopeasti ne kuitenkin valmistui, langanpäät päättelin jo muutaman illan kuluttua.


Lankana näissä Opalin perussukkalanka ja Fabel. Puikot 2.25 mm ja silmukkamäärä sen pienemmän koon mukaan.


Tässä kuvassa mukana mun jouluajan intohimo, tänä vuonna palapelejä valmistui neljä (4556 palaa) ja yhden aloitan vielä tänään. Palapelit kuuluu mulla jostain syystä vain tähän vuoden pimeimpään aikaan silloin niitä kootaan melkein joka ilta ja uuden vuoden alkaessa pelit unohdetaan taas liki vuodeksi.


Ja kuvat on otettu uudella kameralla jonka pukki toi. :)

Hyvää uutta vuotta!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Harmaata ja arkista


Vuoden viimeinen lomanen on nyt kulutettu, huomenna jatkuu taas työt ja alkaa arkinen aherrus. Uudenvuodenpäivä on vain yksittäinen vapaapäivä keskellä viikkoa.


Lanka-arvontaan tuli hurjasti osallistujia ja käytin puolet aamupäivästä arpojen kirjoittamiseen. Arvonnat on nyt sitten suoritettu; Wollmeiset saa Drucilla ja Pirkkalangan uusi omistaja on TiiQ. Osoitteita odottelen sähköpostiin tai privana vaikka Ravelryn kautta. Kiitos myös kaikille muille kaikkiin arvontoihin osallistumisesta.


Kuvissa aattoaamuna kuvatut pienet sukat jotka menivät yhdelle hurmaavalle 1 v. poikalapselle. Mallina Tools, lankana Tokmannin Villainen ja puikot 3 mm.

Lisää neuleita ehkä jo huomenna jos saan vuoden viimeiset sukat valmiiksi tänään.

maanantai 24. joulukuuta 2012

24. joulukuuta


I have noticed that I have had some visitors outside Finland lately. Many of you might be Finnish but those of you who don't understand Finnish I'd like to wish Merry Christmas and Happy New Year!


Ja kaikille muille toivotan Oikein Rauhallista Joulua.


Blogi jää nyt pienelle tauolle ja palaan 30. joulukuuta lanka-arvonnan merkeissä. Kuvallisen joulukalenterin tekeminen oli yllättävän kivaa ja muutama kuva jäi myös näyttämättä, ehkä palaan niihin joskus.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

23. joulukuuta


Tämän päivän kuva olisi voinut olla vaikka kuva-arvoitus, ihan kaikki eivät varmaan olisi arvanneet mitä kuvassa on.


Kuvassa siis joogasukat jotka aloitin jo kesällä KYH projektina. Näihin oli vissiin joku ohjekin mutta kun aloitin kaksi paria eri ohjeilla, enkä ollut enää jatkaessani varma kummalla ohjeella näitä tein niin tein sitten loppuun ilman mitään ohjetta. Ne toisetkin on melkein valmiit mutta joudun tekemään vielä kolmannenkin parin kun sukat on keskenään ihan eri väriset, olen ilmeisesti onnistunut ostamaan kaksi joko eriväristä tai ainakin eri erää olevaa kerää. Ja aloitin tietysti sukat eri keristä.


Nämä aloitin 3 mm puikoilla, tuntuivat liian isoilta joten vaihdoin 2.5 mm puikkoihin, lankoina alpakkasekoitetta ja Hopeasäikeen sukkalankaa (ihan just en muista kumpaa laatua).


lauantai 22. joulukuuta 2012

22. joulukuuta


Kuutamourakka vihdoin suoritettu. Neuloin kaikki TiiQn sukkaohjeet jotka Ravelrystä löytyy. Sukulaiset saa tänä vuonna kivoja sukkia lahjaksi.


Viimeisenä parina tein sukat Elonpoluja-Trails of Life ohjeella, sama ohje jolla olen neulonut ensimmäiset TiiQn suunnittelemat sukat maaliskuussa 2010. Tähän oli hyvä päättää tämä urakointi tällä kertaa.


Näissä sukissa lankana Vuorelman Veto (kiitos vielä Kardemummalle lankalahjasta!) ja samat 3 mm sukkapuikot kuten aika monessa muussakin sukkaparissa.


Joku pyysi edellisen postauksen kommentissa kuvia myös muista vanhoista neuleista, muuten kyllä mutta ensinnäkin olen muuttanut elämäni aikana aika monta kertaa ja osa neuleista on jo kadoksissa, toisaalta olen ihan nuoresta neulonut hyvin paljon muille kuin itselle, eli ei niitä omia neuleita ole edes ollut kovin paljoa.

Eilen oli vuoden lyhin päivä ja tänään aurinko näyttäytyi pienen hetkisen ajan. Nyt voi melkein taas uskoa että kyllä se kevät sieltä taas tulee.

perjantai 21. joulukuuta 2012

21. joulukuuta



Koska mitään uutta valmista ei ole vielä kuvattu tänään esitellään jotain aika paljon vanhempaa. Eli kuvan (vähän reikäiset) sukat olen tehnyt joskus lukioikäisenä. Siis 80-luvulla. Olen siis todistettavasti neulonut silloin ainakin yhdet sukat vaikka oikeastaan muistan neuloneeni vain villapaitoja. Suunnilleen tahdilla paita/viikko.

Kirjoitusten aikaan neuloin siskolleni paidan 2 mm puikoilla ohuesta konelangasta, paidassa oli ainakin raitoja ja intarsiaa. Ja sitten lopuksi kiinnitin siihen siimalla norsupaljetteja. Jotka ei tietenkään yhtään pysyneet paikoillaan sillä siimalla, otin järeämmät konstit käyttöön ja lopuksi liimasin joka paljetin omalle paikalleen.


Aina joskus mietin kuinka kivaa olisi jos olisi aikakone jolla voisi matkustaa tapamaan omaa itseään nuorena, oliskohan ne mielipiteet niin ehdottomia ja mistä se luovuus silloin oikein pulppusi. Nyt neulon ja virkkaan pääasiassa valmiista ohjeista mutta silloin muinoin riitti pelkkä kuva tai idea jostain ja sitten se vain tehtiin. Tosin voisin ehkä osata vieläkin tehdä pelkästä kuvasta mutta ikä on tuonut mukavuudenhalun ja laiskuuden mukanaan ja menen hyvin usein sieltä missä aita on matalin.

Mutta kuvan sukista puran nuo vähän turhan isot ja rikkinäiset terät vielä joskus ja sukat saa taas uuden elämän.


torstai 20. joulukuuta 2012

20. joulukuuta


Tässä kuussa olen taas neulonut sukkia. Aika paljon. Ja virkannut patalappuja. Näitä vain muutaman.


Tässä mallissa kiehtoi miten suorakaiteesta saadaan kaksinkertainen neliö.


Kuvasta en osannut heti päätellä miten lappu on tehty mutta ohjeet oli hyvät ja malli on hyvin yksinkertainen.


Lankana Janne kuten kuvasta näkyy, koukku 3 mm ja lankaa kului vähän toista kerää.