sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Pitsiä

Neulova nettituttu oli pulassa Novitan ohjeen kanssa ja lupasin tehdä hänen äidilleen jakun. Langat tulivat postissa elokuun loppupuolella ja syyskuun alussa jakku oli valmis.

jakku2

Ohje Novita Talvi 2009 lehdestä. Ohjeessa oli muutama ongelma. Mallineule ei mene ihan tasan vartalokappaleen silmukkamäärän kanssa. Sitä ei kerrota missään vaan se pitää itse huomata. Nurjalla neulotaan kuitenkin joka kerroksella muutama oikea silmukka ja niiden paikka vaihtelee eri kerroksilla. Eli on tosi tärkeää tietää mistä silmukasta mallineule aloitetaan nurjalla.  Lisäksi ohjeessa sanotaan ainakin kaksi kertaa että pitsineuleessa jokaista langankiertoa vastaa kavennus. Mutta sitä ei kuitenkaan kerrota että tässä mallissa yksi kavennus ja langankierto ovat eri kerroksilla, silmukkamäärä siis vaihtelee mallineuleen eri kerroksilla. Muuten kivan erilainen pitsineule, opin mallineuleen lopullisesti ulkoa vasta kun koko jakku oli melkein valmis.

jakku1

Lankaa (Novita Alpaca) kului kerrankin lähes se määrä mitä ohjeeseen oli laitettu eli vajaa 300 g.

Lisäksi olen neulonut yllättäen sukkia nyt syyskuussa, muutamat on valmistuneet ja ainakin kolmet on vielä kesken.

Kuvassa Bones joihin ohje löytyy Neulekirjasta

bones2

Näissä lankana tosi vanha Nalle joka oli vielä 100 g:n kerässä. Olin käyttänyt kerästä osan ja näihin sukkiin meni sitten tasan se loppu 90 g, tein vain kaksi mallikertaa varteen ja kavensin kärjessä hieman tiheämmin. Kuvassa myös innokas kuvausapulainen joka asustaa meidän metsässä aina alkusyksystä.

Puikoille on päätynyt myös lisää pitsiä, aloitin eilen 22 leaves shawlette huivin.

22 leaves

Tässä lankana vaihdossa saamani tanskalainen villalanka.

Ja kesken on myös pari testineuletta joista kuvassa pikkutytölle tuleva mekko. Mekon jokaisen kappaleen ohjetta on muutettu testin aikana ja ohje ei ole vieläkään lopullinen kun kukaan ei ole ehtinyt neuloa kovinkaan pitkälle kun on pitänyt odottaa ohjekorjauksia.

silverbelle2

Tämäkin voisi olla pitsiä mutta päätin neuloa kaikki langankierrot kiertäen kun en halunnut mekon helmasta liian reikäistä.

4 kommenttia:

  1. Ihailen aina galleriassa neuleitasi, kaunis on tämäkin neuletakki.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania töitä sinulla. Jäin ihan koukkuun ja pakko oli selata kaikki.

    Jään innolla odottamaan jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Kauniin värin olet huiviin valinnut! Blogisi olikin ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista