keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Tanssikengät

SYTYCK emo haastoi esittelemään neulenurkkauksen ja minä tartun haasteeseen vaikka näin pimeällä saakin vain ihan kamalia kuvia.

Neulon yleensä meidän olohuoneessa, semmoisessa kahden hengen sohvassa jonka olen vallannut ihan kokonaan. Molemmat käsinojat on pinottu täyteen lehtiä, ohjeita ja keskeneräisiä töitä. Mies ei ole kauhean innostunut mutta kyllä mä tuota siivoan aina joskus.

Aiemmin neuloin semmoisessa harmaassa nahkanojatuolissa mihin mahduin just sopivasti jalat koukussa se oli paljon paremman mallinen mutta alan jo tottua myös tähän.

Paljon neulon myös autossa, myös näin talvella ja pimeällä ja ihan ilman mitään lamppuja. Mies osti mulle otsalampun mutta siinä oli ihan liian kirkas valo ja olihan se muutenkin naurettava joten autossa neulotaan vain semmoisia helppoja töitä, Tampereen messuilta tullessa neuloin yhden kantapään ja pitkän pätkän 2 o, 2 n sukanvartta. Ja viime joulukuussa meillä oli tyttären kanssa sama työmatka joten neuloin sitten sukkia aamuin illoin. Samalla pyöröllä oli kaksi sinistä sukkaa ja noista toisista yksi kummastakin parista (siis neljä yhteensä) kuviot tein jälkeenpäin :



Ja sitten kun heittäydyn oikein hurjaksi voin neuloa myös tässä:


SYTYCK neuleesta ei ole vieläkään parempia kuvia ja ohjetta alan ehkä kasaamaan ensi viikolla. Yritin kirjata kaikki vaiheet ja loput saan ehkä tarkistettua valmiista työstä. Ne kadonneet napit löytyivät myös ja ihan omilta jäljiltä, olin keksinyt liian hyvän säilytyspaikan:) Kiitos kaikille neuletta kommentoineille, olen todella huono vastaamaan kommentteihin mutta luen ja ilahdun kyllä kaikista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti