sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Where is the cat?

Arvonta on nyt suoritettu ja kirjan voitti .... Tähtitomu, paljon onnea. Lisäksi arvoin kolme lohdutuspalkintoa eli sukat, lapaset tai kämmekkäät voittajan valinnan mukaan. Lohdutuspalkinnon saavat Tapu, Tjorven ja Kikka. Palkinnoista on jo lähtenyt viesti saajille ja jos näet nimesi voittajien listalla etkä ole saanut viestiä, niin laita sähköpostia osoitteeseen tanssivatpuikot ät gmail piste com. Blogi siis jatkuu ja sukkia tullaan näkemään jatkossakin ihan riesaksi asti.

Where is the cat eli kissasukat joiden kuvaaminen oli kyllä hieman hankalaa. Siinä ne katit sitten on. Ai ei näy vai? Loppuun lisätään kuva jossa näkyy toivottavasti paremmin. Ohjeena Wonderland Socks, lankana OnLine supersocke ja puikot 2.5 mm ja 2 mm. Illuusioneule pitää neuloa aika pienillä puikoilla ja tiukalla käsialalla että se toimii kuten on tarkoitus.

Koska tarkoitus oli että tänä vuonna neulotaan muutakin kuin sukkia niin seuraavaksi puikoille hypähtivät lapaset, osallistuin Ravelryssä pikaisesti Cthulhu mittens KAL:iin. Aloitin sunnuntai-iltana ja tiistai-iltana päättelin viimeisen langanpään.

Lankana näissä Ilun värjäämä Kainuunharmas ja puikot 3 mm. Aluksi tuntui että näistä tulee kamalan isot mutta nää onkin ihan kivan kokoiset, mulle aika sopivat.

Ja sitten lisää sukkia. Nämä sukat on tehty saksalaisen Verena sukkalehden ohjeella jämälangoista. Lehden ohjeessa sukat olivat täysin eripariset, näissä vaihtoi vain pari väriä paikkaa keskenään. Neulon ilmeisesti hieman tiukempaa kuin olisi pitänyt, koon 38 sijaan nämä ovat kokoa 36.

 Langat siis jämiä aiemmista sukista ja puikot 2.5 mm.

Ja sitten seuraavat valmistuneet sukat. Nämä aloitin tammikuun alussa kun Ravelryn SKA ryhmän mysteeri alkoi. Olen neulonut näitä vihje kerrallaan ja eilen kun viimeinen vihje ilmestyi tein sitten sukat valmiiksi. Lankoina Step ja Trekking Handart. Viime aikoina olen neulonut enemmän tämmöisiä monivärisiä, englannin sana colorwork kuvaa kyllä hyvin kaikenlaisia useammalla värillä neulottavia kuvioneuleita.

Näissä tekniikkana siis nostetut silmukat eli mosaiikkineule. Ja onhan näissä vähän pitsiäkin. Ohje löytyy Ravelrystä mulla oli näissä puikot 2.75 mm kun mosaiikkineule kannattaa neuloa vähän normaalia isommilla puikoilla. Sukat on ehkä kokoa 38, ainakin nämä on mulle vähän isot.


Näiden sukkien valmistuttua puikot olivat aika tyhjiä, kesken on aktiivisesti vain yksi työ. Siispä etsin sinisen Seiskaveikka kerän ja aloitin sukat uudesta Novitasta. Ai eikö mun pitänyt neuloa lisää sukkia, miten niin piti neuloa jotain aina muuta sukkien välissä? En oo tuommoista suunnitellut, en. Ei kun olen. Näiden sukkien jälkeen siis jotain muuta kuin sukkia puikoille, paitsi jo lohdutuspalkintojen saajat tahtovat vain sukkia.


Ja sitten kuvia jossa kissatkin näkyvät. Kuvaaminen oli tosi vaikeaa vaikka oikeasti nuo näkyvät yllättävän hyvin ainakin silloin kun sukat ovat jalassa. Omissa jaloissa en näitä voi kuvata kun sukat on kokoa 40 ja mun jalat on paljon pienemmät.

8 kommenttia:

  1. Wau! Nättejä sukkia ja tosi söpöt lapaset!!! Noi eripari sukat on mun lempparit! Kivan pirteät! Ja noi kisusukat on ihanat!!! Tahtoo kans.. Ja onnea voitajille!!!

    VastaaPoista
  2. Kylläpä sulta sukkia syntyy hirmuista tahtia! Hienot suo kissasukat!

    VastaaPoista
  3. Ihanat nuo kissasukat, käynpä Ravelryssa vilkaisemassa sukkien speksit.

    VastaaPoista
  4. Uskomatonta ja kiitos, en voi käsittää vieläkään että voitin mutta pakkohan se on, kun kirja kolahti postilaatikkoon tänään! Kiitos!

    Upeita sukkia, saivat itse asiassa sukkainnostuksen iskemään minuunkin pitkästä aikaa. En ole aikoihin ollut kiinnostunut sukankutomisesta - villasukkia on itsellä niin paljon ja kun lähipiirissä on monta ahkeraa sukankutojaa, tuntuu omien nitkuttaminen jotenkin tarpeettomalta. Mutta nämä sukat olivat sen verran kauniita ja mielenkiintoisia, että voi olla että kohta on pakko tarttua johonkin sukkaohjeeseen -nuo kissasukat eritoten houkuttaisivat, kun en ole koskaan tehnyt tuota illuusioneuletta. Tai mysteerisukkien tapainen monivärinen kirjoneule olisi kyllä tosi kiva myös... Etenkin kun tarvisin matalien talvikenkieni kaveriksi pitkävartiset sukat, kun hankeenkin joudun välillä tarpomaan (ihana tämä talvi).

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista. Kissasukat matkasivat yhdelle arvontavoittajalle ja olivat toivottavasti sopivat.

    Tähtitomu: siinä sun saamassa kirjassa on muutama tosi kiva sukkamalli, olen neulonut siitä Bonesit ja sitten ne kirjassa olevat vihreät kulkukissa-sukat. Noi kulkukissat on mun miehen lempparit kun ne lämmittää nilkat niin hyvin.

    VastaaPoista
  6. Noi kissasukat on MAHTAVAT! Mutta en jostain syystä saa ohjetta ravelryssa auki :( Oisko se sulla jossain tallessa?

    VastaaPoista