sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Hamsterisaldo

Helmikuu loppui sitten ihan yllättäen. Kaikki helmikuussa aloitetut työt sain valmiiksi, viimeisenä paidan jonka ensimmäiset sentit neuloin työpaikan monituntisessa palaverissa. En kysynyt pomoilta lupaa saanko neuloa mutta ilmeisesti en kauheasti häirinnyt ketään kun vieruskaverin vieressä istunut työkaveri kysyi vasta just ennen loppua mitä teen eikä millään meinannut uskoa että olin neulonut koko ajan. Knitpicksin puiset pyöröpuikot on aivan ihanan hiljaiset.

Valmiiksi tuli siis Plain and simple pullover, lankana Wollmeise ja puikot 2.75 mm, kauluksessa käytin myös 2.5 mm puikkoja. Voi olla että neulon kaulukseen lisää senttejä joskus myöhemmin.




 Kaikkiaan lankavarasto hupeni helmikuun hamsteroinnissa yli neljä kiloa. Neuloin ja virkkasin 4,365 kg ja helmikuussa kotiutui vain 300 grammaa lankaa (Tean ihana yllätyspaketti ja Ilun kerholanka jonka olin tilannut jo tammikuussa).

Maaliskuun alkaessa puikot oli siis tyhjenneet ja neuleinnostus oli samalla kadonnut jonnekin. Tytär oli ostanut helmikuussa pipolangat ja kyseli jo kovasti pipoaan joten paksut pyöröt käteen ja neulomaan. Novitan uusi Kide-lanka on tekokuituisuudestaan huolimatta ihan kivaa neulottavaa, lanka tuntuu ehkä vähän puuvillamaiselta. Ohje on Talven Novitasta ja lankaa meni tasan 100 grammaa kun käytin 5.5 mm puikkoja. Ohjeessa menekiksi oli laitettu 200 grammaa (eli ilmeisesti vähän yli 100 g), nyt pitää siis keksiä käyttöä sille toiselle kerälle. Ohjeideoita otetaan vastaan :)

Vaikka neuleinnostus onkin siis ollut tipotiessään niin virkkuukoukku on jatkanut heilumista. Jos olisin laskelmoiva, olisin aloittanut tilkkupeiton jo helmikuussa ja jättänyt tuon paidan päättelyn maaliskuulle, olisin helposti voittanut sarjan eniten valmistuneita töitä kun peittolappuset laskettiin erillisiksi töiksi. Näitä lappusia valmistuu nimittäin aika monta yhdessä illassa.


Aion käyttää tähän peittoon sekalaisia sukkalangan jämiä. Jämiä on tosi paljon joten peitosta saattaa tulla aika iso. Yhdistelen palaset joko mustalla tai valkoisella langalla, päätän värin sitten kun kaikki palat alkaa olla valmiita.

Neuleplääh alkoi lopulta väistyä viikonlopun alkaessa, aloitin uudet sukat torstaina ja perjantaina ja nyt on kaksi erilaista sukkaa valmiina. Näille tulee melko varmasti parit ensi viikolla jolloin parempia kuvia ja tarkempaa selostusta. Ja katsokaa, meidän takapihalla näkyy jo nurmikkoa vaikka muualla onkin vielä korkeat hanget :).

6 kommenttia:

  1. Ompas huima saldo sulla!! Tuo Plain and Simple on kyllä ihana!! <3 Ja kaunis pipo!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Roina. Kannatti ilmeisesti ottaa helmikuussa käyttöön iso virkkuukoukku ja paksut langat, en mä silti päässyt kuin vajaaseen puoleen eniten kuluttaneen lankamäärästä:). Mutta melkein kolminkertaistin viime vuotisen kulutukseni.

    VastaaPoista
  3. Kaunis paita ja pipo! Hurjat grammat! Onnea.

    VastaaPoista
  4. Hurjat grammat! Jospa se neuleplääh tosiaan pikkuhiljaa helpottaisi, mulla ainakin ennen joulua virkkaaminen auttoi palauttamaan neuleinnostuksen. :)

    VastaaPoista
  5. Kerrassaan upea pusero:) Muutoinkin olet ollut ahkerana valmistuneiden töiden määrässä. Mukava blogi sinulla.

    VastaaPoista