maanantai 25. huhtikuuta 2011

Kukkamekko

On aika julistaa arvonnan voittajat. Päädyin arpomaan kolme pussukkaa ja muutama muu lähtee maailmalle muuten vain. Arvonnan voittajiksi tulivat TiiMa, kisa ja Paula. Ilmoittakaa osoitteenne joko sähköpostilla tai Ravelryn (PaiviH) tai Novitan neulomon (paprika) kautta niin laitan pussukat postiin.

Ja sitten niitä valmistuneita neuleita. Neuloin jämälangoista kahdet ilmastosukat. Yhdet on vielä puikoilla ja sitten kun ne on valmiit laitan sukat postiin.

Ekat sukat on tehty valkoisesta Nallesta ja kirjavasta Nalle Colorista. Toiset on Seiskaveikkaa.

Lupauduin taas testineulomaan Ravelryssä. Tein siskontytölle kesäisen mekon Novitan Bambusta. Mallin tiheyteen olisi sopinut myös Novitan Miami mutta koska yritän välttää lankaostoksia niin tein mekon beigestä Bambusta.


Ei ehkä kaikista tyttömäisin väri eikä mitenkään kesäinenkään.  Malli, Seamless Flower Dress,  on kuitenkin kaunis ja ohjetta on helppo seurata. Tein ohjeen suurimman koon ja lankaa kului noin neljä ja puoli kerää. Puikot 4 mm ja tarvitsin kaksi 80 cm pyöröpuikkoa sekä 7 sukkapuikkoa. 

Mulla oli matkaneuleena Lilan sukat. Tämmöinen sileä neule maustettuna muutamalla palmikolla oli oikein sopivaa neulottavaa pitkälle automatkalle. Menomatkalla pääsin kantalappuun asti, kantapään tein perillä ja neuloin sukat melkein loppuun kotimatkalla. Eka yrittämällä teristä tuli pari senttiä liian pitkät, unohdan aina kuinka paljon kasteleminen vaikuttaa sukan kokoon. Siispä purin kärkikavennukset ja pari senttiä, kastelin langan ja tein kavennukset uudestaan langan kuivuttua. Toivottavasti koko on nyt oikea.


Malli on CookieA:n German Stocking, lankana Opal Uni ja puikot 2.25 mm. Nää on ehkä vähän turhan lämpimät näillä keleillä mutta eiköhän ne illat viilene viimeistään elokuussa :)


Ja sitten vielä pari kuvaa siitä mekosta joka oli tuossa ylempänä tylsän värinen. Eipä ole enää. Laitoin mekon pesukoneeseen mukanaan puoli purkkia Dylonin pesukoneväriä ja puoli kiloa suolaa. Muutaman ohjelman pyörityksen jälkeen koneesta tuli pirteän vihreä mekkonen joka toivottavasti sopii ja kelpaa nuorelle neidille.


Tässä esittelin siis neljä viidestä valmistuneesta työstä, se viides lähtee vaihtoparille ja esitellään vasta sitten kun on perillä.

8 kommenttia:

  1. Vautsi! Tulipa tuosta mekosta ihanan pirteä värjättynä! Kelpaisi mulle! :) Ihanat sukat myös teit Lilalle! Noitahan olisi ihana käyttää talvella hameen kanssa! ;)

    VastaaPoista
  2. Tuo mekko on tosi kaunis ja sukatkin ovat hienot.

    VastaaPoista
  3. Oletpas ollut ahkera! Sukat on hienoja! Mullakin on ollut kauan tuollaista nalle-coloria, ja olen sitä kammoksunut mennen tullen, mutta noissa valkoisen kanssa yhdistettynä se on jo ihan nättiä! Ja tuo kukkamekko on upea! Ja ehdottomasti värjättynä vielä upeampi! Ihanan pirteä vihreä! Ja nuo violetit pitkät sukat on taivaalliset!

    VastaaPoista
  4. Ihana mekko:) Ja kyllä vain, tuo vihreä väri korostaa vain mekon kauneutta:) Kylläpä olet taitava nainen!
    Ja nuo sukat <3 Rakkautta ensi silmäyksellä <3 Maltankohan odottaa viileitä ilmoja ;) :D
    Olet kyllä ihana:))
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
  5. Ihana vihreä mekko, ilme muuttui ihan täysin!

    VastaaPoista
  6. Kaunis mekko! Ja nuo lilat sukat ovat myös aivan ihanat! Paljon kaunista olet taas saanut aikaan.

    VastaaPoista
  7. SIIS MITÄH? MINÄKÖ voitin arvonnassa??? IKINÄ en oo voittanu mitään... =D Vähänkö tää on HAPPY! Tosi kaunis mekko muuten!

    (Laitan sähköpostilla os.tietoni.)

    VastaaPoista