perjantai 23. joulukuuta 2011

Rauhallista joulua

Tänä vuonna en taidakaan jatkaa monien aiempien vuosien perinnettä enkä siis neulo/ompele/virkkaa joulurauhan aikaan viimeistä lahjaa. Lahjat on yhtä lukuunottamatta valmiita ja paketoitu ja siitä viimeisestä lahjasta puuttuu enää ihan vähän. Rauhallinen aattoaamu siis tiedossa.

Torkkupeitto valmistui siis sopivasti jouluksi, lankana seiskaveikka Polkkaa joka yksinään olisi ollut ihan liian kirjavaa peittoon joten lisäsin mukaan harmaanruskeaa O(p)i villasukka seiskaveikkaa ja vitivalkoista seiskaveikkaa. Kirjavaa lankaa käytin 5 kerää, valkoista ihan vähän vajaa 3 kerää ja ruskehtavaa vähän yli 3 kerää. Koukku 3.5 mm. Ja perheen nuoriso otti muutaman tosi hyvän kuvan.


Loppulangoista neuloin peiton tuleville omistajille vielä sukat.

Tämä Polkan väri on mun mielestä vähän turhan sekava vaikka muuten näistä väreistä tykkäänkin. Ruskehtavien sukkien malli on Merenkulkija Ullasta. Kumpikin pari on tehty 3 mm puikoilla.

Ja sitten vielä muutama kuva niistä jokin aika sitten hankituista langoista:

Tukkupakkauksia täältä. Nopea toimitus ja edulliset hinnat. Toi tummanharmaa on aivan ihanan tuntuista, sitä pitää ehdottomasti tilata vielä joskus lisää.

Sukkalankoja Kujeesta ja Tapiolta.

Alpakkaa lapasiin ja sukkiin ja ehkä huiviksi.

Pojalle paita ja mulle villatakki.

Ja vielä yhteiskuva.

Viettäkää kaikki oikein antoisa joulu! Palaillaan.

9 kommenttia:

  1. Oikein Hyvàà Joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen useamman kerran tilannut Ice Yarnsin lankoja ja ollut tyytyväinen. Oikein mukavaa joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihania töitä olet taas tehnyt. Peitto on upea.

    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  4. Upea peitto ja ihania lankakasoja. :) Mukavaa joulua!

    VastaaPoista
  5. Hieno peitto ja sukatkin ovat upeita. Rauhaisaa joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ihanan peiton olet tehnyt, varmasti onnellisia ovat tulevat omistajat :) Kivoja myös nuo lankaesittelyt! Rauhallista joulunaikaa sinulle!
    Outi

    VastaaPoista