sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Pienen pientä

Viikko hurahti ohi tosi nopeasti, töissä menee vielä aikaa uuden ohjelman opetteluun ja viikolla käytiin myös teatterissa. Seinäjoen kaupunginteatterin Fanny ja Alexander oli kyllä aika raskas, oltiin iltanäytöksessä ja uni meinasi viedä voiton. Ja seuraavana päivän nukuin koko illan, ei ole minusta enää iltajuoksuihin:)

Neuleita ei siis ole paljoa valmistunut, sunnuntaina tein pikkuiset tossut tyttären pyynnöstä. Malli Dropsilta, lankana Novita Wool. Vaaleanpunaisen langan sain Tapion Kaupasta kaupanpäällisenä ja valkoinen löytyi omista varastoista. Koko oikein pieni, puikot 2.25 mm.

Tänäänkin tein jotain ihan pientä kun tytär halusi tehdä lapaset uusimman Novitan ohjeella. Lapasiin virkattiin erikseen pingviinit koristeeksi ja virkkausohje oli jopa minulle aika hankala. Jonkunlaiset sain kuitenkin aikaiseksi.


Lankana Nalle ja muutama säie Keloa, koukku 3 mm. Ohjeen silmukkamäärä ei oikein täsmännyt mun laskelmiin. Alla näkyvät lapaset neulois siis tytär, lankana Kelo.

Viikon aikana valmistui myös yksi sukkapari. Työkaverilla on synttärit päivä mun omien jälkeen ja olen jo useampana vuonna antanut hänelle lahjaksi jotain neulottua. Sukat on helpot kun meillä on ihan samankokoiset jalat.

Ohje Flower Power löytyy Ravelrystä. Lankana Novitan tico tico ja Tarjalta pari viikkoa sitten saamani Kirjo-Pirkka, puikot 2.25 mm. En täsmännyt raitoja vaikka huomasin toista sukkaa aloittaessani että raidat ei tule menemään tasan. Tein vähän erilaisen kantapään kuin ohjeessa, ohjeen kiilakantapää olisi tehnyt sukista ihan liian isot.





Ensi viikolla vain olen ja lomailen ja neulon:) Aurinkoisia pakkaspäiviä myös töissä puurtaville!

9 kommenttia:

  1. Kauniit kukkasukat. Seinäjoen teatteri tuttu minullekkin.

    VastaaPoista
  2. Jälleen niin kauniit sukat!
    Minullakin on lomaa alkava viikko. Me lähdemme reissuun ja minä parantelen poskiontelotulehdustani Laajavuoressa neuloen, kun isäntä ja lapset kylpevät.
    Hyvää lomaviikkoa sinullekin.

    VastaaPoista
  3. Mahtavat kukkasukat. Tahtoo kanssa! Mukavaa lomaviikkoa.

    VastaaPoista
  4. KAuniit sukat! ja voi kun näyttää niiiin siistiltä toi nurjakin puoli! Ihanaa lomaa! :)

    VastaaPoista
  5. Kukkasukat on ihan mielettömän hienot! Ja niin ihanan turkoosit! :)

    VastaaPoista