sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kuinkas sitten kävikään

Tänään ei esitellä yhtään uutta sukkaparia, ei niitä värikkäitä joita en ehtinyt neuloa yhtään, siellä ne silmukat odottaa kiltisti puikoilla, eikä sitä paria joka eilen valmistui.

Tänään esitellään kaksi sukkaa joista piti tulla pari ja jonkun mielestä nämä varmaan näyttävätkin ihan parilta.

Kyllähän nuo aika samanlaisilta näyttää. Värit ei nyt mene ihan justiin mutta se ei ole se suurin vika.

Tämä kuva paljastaa jo vähän enemmän, tuo vihreämpi sukka näyttää vähän pienemmältä.

Eikä pelkästään näytä vaan se on joka suunnassa pienempi.

Harmittaa. Näistä piti tulla sukat yhdelle arpavoittajalle mutta en mä näitä voi lähettää. Langat on molemmissa ihan samat, Novitan Nalle ja Polku. Puikotkin oli samat 2.5 mm kulmikkaat sukkapuikot ja silti kävi näin. Toinen sukka sujahtaa jalkaan tuosta vaan ja toinen on hiukan liian tiukka, kokoeroa on varmaan pari numeroa vaikka kuinka yritin venyttää toista ja olla venyttämättä toista kastelun jälkeen.

Eilen kävin katsomassa olisiko kaupassa ollut vielä samaa värierää tuota Nallea eikä ollut. Joudun kuitenkin ostamaan kerän Nallea mutta tarkistan vielä ne paikkakunnan pari muutakin langanostopaikkaa jos niissä olisi edes lähelle samaa erää. Polku on ärsyttävää neulottavaa vaikka lopputulos näyttääkin ihan kauniilta, mutta neulon silti vielä molemmille parin. Purkamaan en ala.

Netissä ja ainakin toisessa iltapäivälehdessä on kerrottu kuinka Jorvin sairaalaan tarvitaan pieniä villapipoja. Mulla on paljon joutilasta lankaa joten neuloin tänään muutaman pipon.

 Vaaleanpunaisessa ja vihreässä pipossa lankana Novitan Wool, silmukoita 80. Vihreä on vanhaa meronovillaista Woolia ja vaaleanpunainen uutta. Keltaiset on Novitan Tennesseetä vuosien takaa, toisessa 64 s ja toisessa 72 s. Sininen on Dropsin Baby Merinoa, silmukoita 72. Kaikki tehty 3.5 mm sukkapuikoilla.

Mallineuleet omasta päästä. Näitä teen varmasti lisääkin, lankaa kyllä riittää vaikka kuinka moneen.

5 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Pipoja voisi tehtailla täälläkin.

    Yllättävä pari sukkia, mutta aina voi tapahtua. Kaunis pari olisi ollut.

    VastaaPoista
  2. Kiva saada silmukkaspeksejä vastasyntyneitten pipoihin, just mietin, mitä lähtisi kokeilemaan, kun on tullut neulottua vain aikuisten kokoisia pipoja sytomyssyiksi. Harmillista tuo sukkien kokoero, ovat kyllä taas kerran todella kauniit kirjoneulesukat.

    VastaaPoista
  3. Kurjaa, kun kävi noin. Miulla joskus käy niin, että neulon tiukempaa, jos olen vihainen tai stressaantunut. Kun pipo on kireällä, mie vedän lankaakin kireämmälle =) kauniit sukat joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  4. Voi harmi! Sukat ovat todella kauniit. Toivottavasti uudet parit onnistuvat. Sama vika täällä kuin Päivikillä - lanka kiristyy samassa rytmissä pinnan kanssa..
    Pipot ovat suloisia!

    VastaaPoista
  5. Kivoja pipoja...itsekin oon jo yhden saanut tehtyä samaiseen tempaukseen. :)

    VastaaPoista