sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kettunen ja keskeneräisiä

Täällä on täälä viikolla neulottu taas vaihteeksi sukkia. Valmistuneita on viisi kappaletta mutta koska ne on kaikki keskenään erilaisia, ne esitellään joskus myöhemmin. Viimeksi valmistuneelle oli vielä tänä aamuna olemassa keväällä valmistunut pari mutta olin tehnyt siinä sukassa tyhmän virheen ja purin liki puolet pois. Virhe oli siis sellainen että sukka olisi ollut ihan erinäköinen kuin parinsa.

Novitan Neulomossa kerätään taas vaihteeksi peittotilkkuja, tekaisin muutaman molempiin keräyksiin. Näihin kuluu kivasti langanjämiä ja värien yhdistely on hauskaa. Ruutumallit taas kerran siitä 200 virkattua ruutua kirjasta.

Seiskaveikka kirjoneulesukat ihan omalla mallilla. Näistä selostus muutama viikko takaperin ja harmaasävyinen kuva. Sukat sai nimekseen Kettunen ja jos nämä ei pärjänneet kisassa niin kirjoitan sitten itse ohjeen.

Hurjan pliisun värinen tuo oranssi näiden kirkkaiden vihreiden kanssa. Samaa oranssia on myös noissa lapuissa joissa se näyttää paljon ärhäkkäämmältä.

Lisää sukkia ensi kerralla ja jos vain suinkin ehdin niin pikkuinen yllätys myös tulossa.

19 kommenttia:

  1. Oi, oi! Aivan ihanat Kettuset!

    VastaaPoista
  2. Siis niin ihanat Kettuset. Kyllä noilla pitää pärjätä. Minulla on sama raitalanka kilpailu sukissa. ;-)

    VastaaPoista
  3. Upeat on Kettuset! Toivottavasti menestyvät!

    VastaaPoista
  4. Kettuset ovat kerta kaikkiaan upeat!!!

    VastaaPoista
  5. Kettuset ovat tosi hienot sukat! Ja tuo oranssikin näyttää ainakin kuvissa aivan siópivalta väriltä noihin muihin.

    VastaaPoista
  6. Oi oi aivan ihanan valloittavat kettusukat!

    VastaaPoista
  7. Tahtoo ohjeen kettusiin...niiiin ihanat! Oranssia(kin) lankaa jemmassa, Kettusia ne on odottaneet!!! Mutta kumma jos ei noilla kisassa pärjää, huutava vääryys, sanon minä! t. atzalea

    VastaaPoista
  8. Voi mahdoton miten ihanat Kettuset! Kertakaikkiaan upeat!

    VastaaPoista
  9. Onneksi olkoon menestyksestä, ihanat sukat! Käsityösi ovat uskomattoman kauniita ja esteettisesti tasapainoisia. Hatunnosto!

    Titi

    VastaaPoista