torstai 13. kesäkuuta 2013

Toinen etappi

Niinhän siinä sitten kävi että neuloin toisenkin etapin sukat melkein yhteen kyytiin. Mitä nyt nukuin yhden yön välissä ja käväisin töissä.


Ohje julkaistiin maanatai-iltana Suomen aikaa ja sukat oli valmiit keskiviikkona yhden jälkeen aamuyöllä, maanantaina neuloin vain muutaman tunnin mutta tiistaina neuloin kyllä koko illan. Malli Chicane Socks tulee tällä kertaa yleiseen myyntiin vasta kun sukkakisa on ohi.

Joku kysyi edellisestä kisasukasta onko siihen suomenkielistä ohjetta. Ei ole eikä taida tullakaan, harvoin näitä yksittäisiä myyntiohjeita saa useammalla kielellä. Englanniksi neulominen on kuitenkin varsin helppoa ainakin jos ohjeessa on kaaviot, kannattaa ainakin kokeilla vaikka jotain ilmaisohjetta. Ohjetta ei kannata kääntää sanasta sanaan vaan neuloa sillä kielellä millä ohje on kirjoitettu, hyviä sanastoja löytyy netistä mm Marjutin sivuilta.


Tämä on semmoinen malli jonka neulomisesta tykkäsin paljon, etenkin ensimmäinen varsi neuloutui kuin itsestään, kirjoneuletta ja pikkupalmikoita. Lankana mulla oli tälläkin kertaa Handua, perussukkalankaa jonka voitin keväällä, kuvioväri edellisistä sukista jäänyttä Väinämöistä. Pääväri riitti näihin medium kokoisiin sukkiin juuri ja juuri, lankaa jäi vain ihan pieni keränen, onneksi lanka oli projektipussissa niin en yhtään ehtinyt panikoida langan loppumista.


Puikkovalinta oli vähän väärä, tavoittelin ja sain oikean tiheyden 2.25 mm kulmikkailla sukkapukoilla jotka ei oikein sovi mun käsille. Toisen sukan lopulla varsinkin vasen käsi alkoi tuntua aina vaan kipeämmältä. Sitkeästi neuloin kuitenkin loppuun ja kipu loppui heti kun lopetin neulomisen. Ei siis näitä puikkoja työhön enää tässä kisassa.


Olin saanut vanhempaan postaukseen kyselyn kirjoneuleesta. Vastaanpa taas kerran että olen tehnyt kirjoneuletta niin kauan että se on mulle oikeastaan yhtä helppoa kuin sileä neule. Pidän molemmat langat vasemman käden etusormella vierekkäin ja otan tai ainakin yritän ottaa langat työhön koko ajan samassa järjestyksessä. Pitkiä langanjuoksuja sidon aika tiuhaan ja jos mahdollista, käytän sitomiseen seuraavan kerroksen samanväristä silmukkaa. Ja jos työssä on isoja yksivärisiä alueita, yritän sitoa langat eri kohdista peräkkäisillä kerroksilla. Kirjoneule on vähän semmoinen juttu että sen kyllä oppii, mutta vaatii vähän enemmän harjoittelua.

3 kommenttia:

  1. Upea väri ja hienot sukat jälleen!

    VastaaPoista
  2. Jestas mikä vauhti! Upeat sukat nämäkin.

    VastaaPoista
  3. Wau miten upean malliset ja väriset sukat. Ihanaa viikonloppua Sinulle.

    VastaaPoista