torstai 22. elokuuta 2013

Tampereelle ja takaisin

Kiitos taas runsaasta osallistumisesta arvontaan. Tämä oli tämmöinen pikainen jolla oikeastaan halusin päästä eroon ylimääräisistä ompeluksista. Ja voittajiksi tulivat Kaina, Mari ja Jana koska tässä vaiheessa pusseja on jäljellä kolme. Ilmoittakaa osoitteenne sähköpostilla tai Ravelryn tai Neulomon kautta.


Tällä kertaa esittelyssä on taas vaihteeksi sukat. Laskin ihan mielenkiinnosta monetko sukat olen tänä vuonna neulonut ja tämä on pari numero 38. Vähän yllättäen koska olen mielestäni tehnyt aika paljon muutakin kuin sukkia tänä vuonna.


Ohje löytyy siitä samasta e-kirjasta Coop Knits Socks josta olen neulonut jo useammat sukat. Tämän mallin valitsin koska lanka oli vähän paksumpaa ja tässä ohjeessa pienimmässä koossa on silmukoita vain 56, sopiva määrä vaikka Nalle-langalle.


Ohje on helppo oppia ja otsikon mukaisesti ensimmäinen sukka tuli melkein valmiiksi kun veimme opiskelijapojan jatkamaan opintojaan Tampereelle, aloitin lähtiessä ja kotiin tullessa sain aloittaa kärkikavennukset.


Malli: Calamint 
Lanka: Ilun värjäämää 100% suomenlammasta Handusta. Tämä lanka on jostain lankakerhosta muutaman vuoden takaa. Talviset kotisukat siis ja väri melkein neon.
Puikot: 2.5 mm pyöröpuikko


Pihalla alkaa jo näyttää syksyiseltä, puintikelit on mainiot ja maisema muuttuu taas pian. Tykkään tämän vuodenajan väreistä ja siitä että kukat jaksaa vielä kukkia vaikka kesä on melkein lopussa. Satoa korjataan kohta muuallakin kuin meidän pelloilla, Sukkasato tulee taas ja ilmottautuminen on alkanut.


Sain viikolla mukavaa postia aika kaukaa, postipoika taisi lentää tällä kertaa kun toimitus oli varsin nopea. Tästä lisää seuraavalla kerralla.

7 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa kerrankin voittaa jotain!

    VastaaPoista
  2. Ihanat vihreät sukat neuloit!!
    ja postia Amerikasta sait?? Mitähän se mahtaa ollaa???

    ihanko totta?? Mä voitin myös?? yeah, mahtava, laitan sinulle s-postia tulemaan

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat. Rakastan tuota vihreää.

    VastaaPoista
  4. Tosi nätit sukat ja niin kiva väri :)

    VastaaPoista
  5. Iiks ihanaa :D
    Ja onnea 2. sijan johdosta!

    VastaaPoista