perjantai 8. marraskuuta 2013

Täällä ei tapahdu mitään

Tällä viikolla olen koskenut puikkoihin vain satunnaisesti, isänpäivälahja valmistunee sunnuntaiksi mutta muuta tuskin edes aloitan. Käsikipu vaivaa siis edelleen.


Tänään kuitenkin ompelin vähäsen, sain kesällä kivan projektipussukan jossa oli muovinen ikkuna ja halusin kokeilla samanlaisen tekemistä itse. Sain palan kristallimuovia kokeiluani varten ja sitten vaan leikkaamaan kangasta, saksien käyttäminen on muuten myös aika vaikeaa kipeällä kädellä.


Ompelu sujui jotenkuten, jossain vaiheesssa tosin mietin onkohan vasenkätisille olemassa omat ompelukoneet, pikkuisen hankalaa oli käyttää hallintalaitteita kipeällä kädellä.


Tää on tämmöinen harjoituskappale, kangas Ikeasta ja vähän turhan jäykkää tähän tarkoitukseen. Muovia jäi samankokoinen pala ja se päätyy toivottavasti paremmin onnistuvaan pussukkaan.

5 kommenttia:

  1. Hieno pussi, hauska kun noi hauvelit kurkkaa tuolta ikkunasta vielä kun pussi on tyhjä. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana pussukka.
    Mukavaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
  3. Ihana pussukka kerrassaan. Hmm, minullakin olisi tuota muovia jemmassa ;-)

    VastaaPoista
  4. Vähänkö hieno pussi! Mistä tuollaista muovia saa ja minkälaista pesua se kestää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kristallimuovia, saa isoimmista kangaskaupoista, Google löytää myös hyvin ostopaikkoja. En ole kokeillut pestä kun tämä oli mun eka harjoitelma mutta netin mukaan kestää käsinpesun.

      Poista