keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Zetori

Tällä kertaa muistin miehen siskon syntymäpäivän hyvissä ajoin. Päätin neuloa hänelle huivin, valitsin langan ja aloin etsiä sopivaan mallia. Elämä tuli jälleen kerran väliin ja niinhän siinä taas kävi että viikkoa ennen synttäreitä oli valittuna vasta lanka.


Malliksi valikoitui lopulta Zetor kun satuin näkemään yhdessä Ravelryn huiviketjussa mallista tehdyn ihanan version.


Huivi neuloutui varsin vauhdikkaasti, toistin peruskaaviota 7 kertaa, vähän mietin myös kahdeksannen toiston tekemistä mutta huivista tuli lopulta ihan kivan kokoinen.


Koska huiviin kului lankaa vain 60 grammaa ja aikaakin oli vielä muutama päivä, päätin tehdä huivin seuraksi kämmekkäät. Ja taas selailin Ravelryn ohjetietokantaa. Halusin kämmekkäisiin palmikoita ja jonkun jujun. Lopulta löysin kivan näköisen ohjeen johon laskin langan riittävän. Käytin huivilangan kaksinkertaisena jotta neulominen olisi vähän nopeampaa.


Alku sujui mukavasti, valitsemani puikkokoko 2.75 mm oli pikkuisen iso joten vaihdoin muutaman kerroksen jälkeen 2.25 mm puikkoihin. Kun palmikot alkoivat, huomasin että ohjeen palmikonkierrot ovat eri suuntaan kuvassa oleviin palmikoihin nähden (tämän olisin toki huomannut jo aikaisemmin jos olisin katsonut muiden projekteja). Harmitti niin paljon että päätin tehdä kämekkäät loppuun ilman ohjetta, toki tein palmikot kaavion mukaan.


Tein siis intialaisen peukalokiilan ja yläreunakin taitaa olla vähän erilainen kuin ohjeessa. Ensimmäisen kämmekkään valmistuttua piti punnita kämmekäs  ja jäljellä oleva lanka, olin käyttänyt liki puolet kerästä ja peukalo oli vielä tekemättä. Taas kerran sain jännittää miltei loppumetreille riittääkö lanka.


Lanka riitti lopulta ihan hyvin, jäikin varmaan yli 5 grammaa. Sain kämmekkäät valmiiksi kahdelta ja kutsut alkoivat kolmelta, välissä ehdin vain ottaa kuvat ja vaihtaa vaatteet.


Maliit: Zetor ja Yummy Mummy wristwarmers
Lanka: Hopeasäie SilverLace väri Kotiviini
Puikot: huivissa 4 mm, kämmekkäissä pääasiassa 2.25 mm


Joulukuu alkaa ihan pian. Blogipostauksia tuskin teen viime vuoden tapaan joka päivä mutta jonkun arvonnan varmaankin järjestän. Minulla on myös idea joulukalenterista joka olisi tänä vuonna kuvakalenteri omalla sivullaan, toivon että osaan ja ehdin sen toteuttaa.

11 kommenttia:

  1. kauniit molemmat

    Mitä on intialainen peukalokiila??? En vielä kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tuommoinen missä silmukoita lisätään peukaloa varten vinosti keskellä kämmentä. Uusimmassa Novitassa on ainakin ohje ja netistäkin löytyy.

      Poista
    2. kiitos, minä otan asiasta selvä :-)

      Poista
  2. Kauniita! Hymyilytti myös tuo kahdelta valmis, kolmelta juhliin, niiiiiiin tuttua mullekin! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana lahja! Peukalokiila näyttää jännältä.

    VastaaPoista
  4. Kaunis pari. Miten se aina onkaa, lankaa saa jännitää loppuun saakka, että riittääkö.

    VastaaPoista
  5. Ihana setti! Lahjan saaja oli varmasti onnellinen

    VastaaPoista
  6. Nätti setti! Zetor näyttää ihanan kevyeltä. :)

    VastaaPoista