sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Katsaus menneeseen, kurkistus tulevaan

Taas on aika muistella mitä vuoden aikana tulikaan tehtyä. Lankaa kului kaikkiaan 19 kg 40 g. Tosi hyviä arvauksia tuli ja todella lähelle arvasi Telle, laitatko sähköpostiin palkintotoiveesi eli haluatko jonkun noista kässäpussukoista vaiko mieluummin sukkalankaa jonka värin ja laadun minä valitsen. Myös Nora arvasi hyvin ja saa postissa kässäpussukan kunhan ilmoittaa toiveen ja osoitteensa. Kaikille muille kiitos osallistumisesta.


Mitä niistä langoista tuli sitten tehtyä. Projekteja valmistui kaikkiaan noin 100. Yhdessä projektissa voi olla useampia töitä, laskin nuo lumihiutaleet yhdeksi samoin  muutama muu pikkutyö on laskettu yhteen. Sukkia valmistui taas kerran eniten, 58 paria. Parhaiten mieleen jäi Tour de Sock sukkakisa mutta perussukkia on myös kiva neuloa.


Lapasia tein viime vuonna vain 9 paria, lisäksi valmistui muutamat kämmekkäät. Sukista jäi ainakin kahdet minulle itselle, kaikille lapasille löytyi uusi koti jostain muualta.


Vauvaneuleita ei enää valmistu vuositain mutta viime vuonna tein niitä aika monta, neljä haalaria, pari pipoa ja yksi peitto kuluttivat lankaa jonkin verran.


Peittoja valmistui myös isommille ihmisille, kaksi paloista koottua värikästä peittoa ja kaksi isohkoa yksiväristä päätyivät lahjoina uusiin koteihin. Työläin näistä tuplakokoinen häälahja, lankaakin siihen kului tosi paljon.


Viime vuonna valmistui myös muutama vaate, kolme paitaa ja kaksi jakkua. Pojan paidat on olleet jatkuvassa käytössä ja hän saa ainakin yhden paidan myös tänä vuonna.


Keväällä hurahdin hippoihin ja niitä valmistuikin vuoden loppuun mennessä kaikkiaan 8 kappaletta. Tänäkin vuonna taidan tehdä ainakin yhden hipon.


Lisäksi tein vielä muutaman huivin, peittotilkkuja keräykseen, jotain mutakin pientä ja tietenkin ne 100 lumihiutaletta.


Mitäs sitten tulevaisuudessa? Tänä vuonna en ehkä neulo niin paljon kuin aiemmin. Blogipäivityksiä jatkan vähintään kerran viikossa ja yritän myös vastailla komentteihin ahkerammin. Yksi unelma minulla on tälle vuodelle, jouluna sitten kerron toteutuiko. Mutta sukilla aloitetaan, kahdet on jo valmistuneet ja esitellään ensi viikolla.

19 kommenttia:

  1. Voi mamma mia mikä käsityöihme sinä oletkaan!!!! Ilmeisesti sinulla on vuorokaudessa enemmän tunteja kuin muilla sekä omistat käsipareja useamman kuin tuo normimäärä????

    Kaikenkukkuraksi, kun nuo neuleesi eivät ole mitään peruskamaa vaan upeita kirjoneuleita, palmikoita, pitsiä jne.
    *ihastunut huokaus* :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mulla on ehkä enemmän aikaa neulomiseen koska lapset on jo isoja ja toisaalta olen sekä illan- että aamuvirkku.

      Poista
  2. Onnea voittajille ! Minäkin olin oikeassa kilomäärässä, mutta grammat meni sitten yli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähelle arvasit sinäkin, olin ihan yllättynyt kun niin moni arvasi tosi lähelle oikeaa kulutusmäärää.

      Poista
  3. Kylläpä taas oli niin kaunis bloggaus. Ihana, että on unelmia. Minullakin suakt puikoilla. Tylsästi seiska veikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tällä kertaa oli kiva valita kuvia kun oli niin paljon valinnanvaraa. Laitoin sitten semmoiset kuvat joista tulee mulle hyvä mieli ja kivoja muistoja.

      Poista
  4. Ohh, mun arvaus meni viitisen kiloa alakanttiin. ;D
    Tuo pöllöpeitto on kyllä niiiiin ihana, pakko kohta aloittaa tytölle tekemään tuota (ohje jo onkin odottelemassa).
    Onnea uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöllöpeittoa oli tosi kiva tehdäkin, palat on aika isoja ja valmistuu nopeasti.

      Poista
  5. On ollu ilo seurata sun töitä, jotka ovavat vaan niin upeita ja siistejä! Eikä vaikeustasokaan ole helpoimmasta päästä :-) Tämän vuoden tuotoksia odotellen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihan kaikki työt ei oo tehdessä niin kovin tasaisia mutta viimeistely auttaa yleensä aina.

      Poista
  6. Huh, melkein hengästyin käsitöittesi määrästä, ja kaiken kukkuraksi ne eivät edes ole mitään peruskamaa!!! Todella kauniita töitä ja ihania sukkia, vau!!!

    Hyvää ja käsityörikasta alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta myös sinulle. Mä en laske vuoden aikana väliaikatietoja joten valmistuneiden määrä ja langankulutus on aina vähän yllätyksiä myös mulle itselle, muutama pikainen pikutyö on jo melkein ehtinyt unohtuakin vuoden aikana.

      Poista
  7. Kylläpä oot saanut lankaa kulumaan hurjasti, onnittelut! Toivottavasti toiveesi toteutuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun unelman toteutuminen vaatii vähän työtä mutta ainakin aion yrittää. Ja jos ei onnistu nyt niin ehkä joskus myöhemmin.

      Poista
  8. Mahtavan määrän olet ennättänyt tekemään viime vuonna! Ei voi kuin ihmetellä, ennätätkö mitään muuta tehdäkään. ;) Ja kun ne tosiaan on vielä noin upeita töitä eikä mitään simppeleitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä mä paljon muuta teekään, mitä nyt käyn töissä (tosin just nyt oon pitkällä lomalla) ja teen vähän kotitöitä. Kun koko ajan tekee vähän niin kyllä sitä valmistakin tulee.

      Poista
  9. Mahtava lankamäärä! Itse en ole koskaan kulutusta mitannut, olen liian huonomuistinen siihen, mutta tuskin koskaan kuitenkaan ihan noin paljoa olen saanut puikoilla heiluttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kirjasin nuo lankamäärät viime vuonna pikkuiseen vihkoon ja jatkan samoin tänä vuonna. Joskus unohdin punnita valmiin työn ennen pois antamista mutta sitten punnitsin vain jäljelle jääneet langat. Ja monessa jämätyössä punnitsin jämät ennen ja jälkeen.

      Poista
  10. Kyllä tuo palmikkopeitto on ihana!!!
    Tinttu59

    VastaaPoista