torstai 6. maaliskuuta 2014

Harmaita raitoja

Tällä kertaa esittelyssä vaihteeksi jotain isompaa. Vaikkakin sukkalangasta eikä tähänkään sitä lankaa kulunut kovin paljoa.


Olen tehnyt paidat yleensä alhaalta aloittaen ja paloista, siis niin että ainakin hiha- ja olkasaumat on pitänyt ommella. Ja se tapa sopii minulle ihan hyvin, tykkään saumojen ompelusta ja osaan tehdä niistä ihan siistit. Kaavoihin ei kuitenkaan ole hyvä kangistua ja kokeilin vaihteeksi neuloa paidan ylösalaisin, siis pääntieltä aloittaen ja päättyen helmaan.


Valitsemani ohje on tarkoitettu vähän paksummalle langalle kuin se mistä ajattelin neuloa. Teinpä siis mallitilkun ja laskin paljonko mun kokoon tarvitaan silmukoita ohuemmalla langalla ja puikoilla. Silmukkamäärä täsmäsi juuri sopivasti pari numeroa suurempaan kokoon joten eipä muuta kuin neulomaan.


Alunperin ajattelin tehdä paidasta kelta-oranssin, oranssikirjavaa lankaa oli 200 grammaa ja keltaista vähän yli 150 grammaa, metrimäärän perusteella laskin että määrä riittää hyvin. Aloitin iltahämärissä ja neuloin ohjeen mukaisia 6 kerroksen raitoja. Työ näytti kovin räikeltä eikä yhtään niin harmoniselta kuin keristä olis voinut päätellä. Itseni tuntien tiesin että näillä väreillä tehtyä paitaa en tulisi pitämään joten aloitin uudestaan. Olin saanut joululahjaksi kaksi kerää harmaakirjavaa Regiaa ja ajattelin kokeilla tasoittaako se värejä. Otin työhön uuden oranssikirjavan kerän kun ajattelin vielä verrata kumpi väriyhdistelmä on parempi.


Harmaa ja oranssi näyttivät sopivan hyvin yhteen ja kapeat kahden kerroksen raidat olivat kivemmat kuin ne leveät. Otin mukaan kuitenkin myös keltaisen värin kun kahdella värillä neulominen oli vähän tylsää. Neule eteni illan aikana mukavasti ja purin sen ensimmäisen aloituksen. Aamulla katsoin tarkemmin sitä ensimmäistä oranssikirjavaa kerää. Kerän päälle pyöritetty purkulanka oli jostain syystä kovin eriväristä kuin muu kerä.


Aloin keriä sitä väärän väristä lankaa kerälle ja lopulta vastaan tuli solmu jonka jälkeen väri vaihtui. Jostain syystä kerän sisällä oli pitkä pätkä värivirheellistä lankaa, ei ihme että värit eivät sopineet yhteen siinä ensimmäisessä yrityksessä ja onneksi aloitin uudestaan ja uudesta kerästä.


Malli on ihan kiva neulottava. Paidasta tuli oikein sopivan kokoinen, hihat on vähän kapeat mutta ei onneksi liian. Helmaresori kääntyi heti neulomisen jälkeen kovasti ylöspäin mutta tasoittui kun kastelin paidan valmiina. Lankaa kului kaikkiaan alle 300 grammaa, harmaata oli alunperin 200 grammaa, oranssikirjavaa 100 grammaa ja keltaista 50 grammaa, paita on kokoa S/M ja tehty L-koon silmukkamäärillä.


Malli: driftwood, ilmainen ja kirjoitettu englanniksi, ihan helppo kuitenkin
Langat: Regia Allround color ja crelando Anika, Lidlistä. Langat yhteensä alle 15 euroa
Puikot: 3 mm, resoreissa 2.75 mm


16 kommenttia:

  1. Hieno paita ja värit ovat myös todella kiva.

    VastaaPoista
  2. Ihan selvästi ruskan väri tässä paidassa. Kaunis ja harmoninen lopputulos.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana! Hyvvä alkavaa kevättä Sinulle!!!

    VastaaPoista
  4. Söötti pusero, värit sopii toisiinsa oikein hyvin, ainakin minun silmääni:)

    VastaaPoista
  5. hieno paita, kivasti nuo oranssi-keltaiset vaihtelevat harmaalla. :)

    VastaaPoista
  6. Tuo paita suorastaan rallattelee, että saa kevät jo tulla! Hieno väriyhdistelmä!

    VastaaPoista
  7. On ihana! :) Eikä ole hinnalla pilattu! Yksinkertainen on sitten kaunista.

    VastaaPoista
  8. Ihana pusero ja nätisti sointuu värit yhteen :)

    VastaaPoista
  9. Väriyhdistelmä on aivan paras! Hauskaa huomata, miten oranssia onkin tähän vuodenaikaan paljon puikoilla pitkin Suomea :-)

    VastaaPoista
  10. Kaunis! Miulla on valmistumaisillaan tuo sama paita. Jännä huomata, miten eri lanka ja väri tekevät neuleesta ihan erinäköisen.

    VastaaPoista
  11. Harmaa on aina ihana väri raidoissa, tykkään kovin paidasta! Kaunis!

    VastaaPoista
  12. Kiitos kommenteista kaikille. Itsekin tykkään tän paidan väreistä kovasti, yllättävän paljon siihen nähden että varsinkin keltainen oli ihan mahdoton väri mun mielestä vielä muutama vuosi sitten.

    VastaaPoista
  13. Aivan mahtavat värit! Jos Regia-jämä on joutilas niin voisin ostaa sen sulta - teen Still Lightia tuosta väristä ja epäilen langan riittävyyttä ;).

    VastaaPoista