keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Mind the Gap


Äskettäin esiteltyjä Lontoon metrolinjoista inspiraationsa saaneita vyyhtejä oli tosiaan kaksi, lankakuvassa vain yksi, koska ensimmäinen vyyhti oli jo lankakuvaa otettaessa päätynyt sukiksi. Nyt sukat on uudella omistajalla ja voin näyttää kuvat blogissa.


Raitalangoissa tuppaa olemaan se huono puoli että raidoitus kapenee ja levenee kun silmukkamäärä muuttuu esim kantapäässä. Monesti näille langoille käytetään tiimalasikantapäätä jolloin raidat pysyy mahdollisimman samanlevyisinä. Tiimalasikantapäässä on vaan se huono puoli että sukasta tulee usein aika kapea.


Näihin sukkiin tein tämmöisen vähän erilaisen kantapään, oliskohan tämä englanniksi strong heel, jossa ei ole varsinaista kantalappua ollenkaan vaan silmukat lisätään vartta neulottaessa ja kavennetaan pois kantapohjassa. Leveämpiä värialueita tuli vain pohjaan ja varren ja terän raidat kapenivat vain vähän.


Koska lankaa jäi niin tein toisetkin sukat joihin laitoin lisäksi valkoista ticoticoa. Nämä molemmat parit on siis tehty samasta vyyhdistä.


Näihin toisiin päädyin tekemään tavallisen kantapään mutta kokonaan valkoisena, lankaa olisi kyllä riittänyt kokonaan raidallisiinkin sukkiin mutta halusin raidoittaa sukat samoin joten lankaa jäi lopulta muutaman raidan verran yli.




14 kommenttia:

  1. Aivan upeita pareja täällä, jälleen kerran. <3

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania nuo väriä!! Olen todella kateellinen nyt, snif.

    VastaaPoista
  3. Kummatkin sukat on niin hienot ettei mitään rajaa!

    VastaaPoista
  4. Nää on kyllä niin hienoja raitalankoja. Mä olen toistaiseksi vaan haaveillut näistä. Hienoja sukkia!

    VastaaPoista
  5. Nää on kivat, tykkään molemmista enempi!

    VastaaPoista
  6. IHANAT! Onneksi oma Mind the gap-vyyhti on jo matkalla luokseni! :)

    VastaaPoista
  7. Huippupirteät sukat! Tykkään ihan kympillä :)

    VastaaPoista
  8. Ihania ja pirteitä raitasukkia :)

    VastaaPoista
  9. Pariisin metrokartta näyttää myös tolta! Hauska idea, ja tosi kivat sukat!

    VastaaPoista
  10. Voi kun on pirteitä raitoja! Ja tuo kantapää näyttää oikein pätevälle, täytynee laittaa tekniikan nimi muistiin :-)

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanat raitasukat - molemmat parit!!

    VastaaPoista
  12. Ihanan värikkäitä raitasukkia!!

    VastaaPoista