sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kahdeskymmenes

Tästäkin vuodesta taitaa tulla kovin sukkapainotteinen, sukkapari nro 20 pääsi juuri puikoilta.


Sanna etsi Ravelryssä testineulojia tulevalle sukkaohjeelleen ja kun mun puikot oli siinä vaiheessa ihan melkein tyhjät, ilmoittauduin oitis. Malli on tosi kiva, taittovarsineen vähän lyhyt mutta eipä näin keväällä enää pitkiä sukkia kaivatakaan.


Ohje on hyvin kirjoitettu ja selkeä, tosin luin vähän huolettomasti ja taisin pyytää lisäämään ohjeeseen jotain mitä siellä olikin jo. Huomasin mokani vasta kun tein toista sukkaa, vähän saisin keskittyä paremmin ohjeiden lukemiseen ainakin näin testineulojana.


Sukat neulotaan kärjestä alkaen ja kantapäänä on käännetty ranskalainen. Käänteessä on terän pintaneuleen lisäksi pikkuinen palmikko takana. Näitä voi hyvin pitää vaikka varrellisten tennarien kanssa.


Lankana näissä käsinvärjätty ohut sukkalanka josta muodostui terään kivoja vinoraitoja. Huomasin tekeväni toista sukkaa vähän löysemmällä käsialalla kun raidat olivat kapeammat kuin ekassa sukassa, pikkuinen kiristys käsialaan ja raidat levenivät heti.


Malli: Plantagenet, ohjetta ei ole vielä julkaistu
Lanka: Neuleunelmia käsinvärjätty ohut sukkalanka
Puikot: 2.25 mm pyöröt

12 kommenttia:

  1. Hienon näköiset sukat, ja vielä kärjest aloitettu. Sitä en osaa, en kokeilut vielä. Onko se vaikea kun olet tottunut neuloa varresta aloittaen???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärjestä aloitetuissa sukissa voi olla aluksi vähän hankala hahmottaa kantapään paikka mutta muuten ihan helppoa. Ullassa on useampia perusohjeita.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, näin kevääseen sopii tämmöiset kirkkaat värit.

      Poista
  3. Kivat sukat,osaisinpa itsekkin.... Olen jo pitkään käynyt kurkkimassa blogiasi ja liityinpä äskettäin lukijaksesi, niin ihana blogi tämä on!!

    VastaaPoista
  4. Kauniit sukat! Ja ihan tajuton määrä, 4 kuukautta mennyt ja 20 paria sukkia... huh huh, ei voi kuin ihailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika vähän noita sukkia on kun vertaa joihinkin jotka neuloo parin päivässä. :)

      Poista
  5. Upeat sukat, joko ohjetta jostain löytyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vielä julkaistu. Lisään linkin kun Sanna saa ohjeen valmiiksi.

      Poista