sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kolme kerää raitalankaa


Viikko sitten oli Keskisen kyläkaupassa käsityöpäivät, kirja- ja lankatarjouksia ja mekin käytiin siellä pikaisesti. Olin jo päättänyt ostaa molemmat Virkkuri-kirjat kun myyjä vinkkasi että niihin saisi myös omistuskirjoituksen. Nyt vain toivon että oikea käsi olisi vielä joskus semmoisessa kunnossa että voin myös virkata näistä kirjoista jotain. Ostin myös yhden uuden sukkakirjan kun se oli kovin edullinen.


Lankaa en ostanut yhtään kun päätin kuluttaa ensin noita aiemmin ostettuja pois. Löysin vähintään kaksi vuotta sitten Tampereen messuilta kotiin kannetun Novitan muovikassin jossa oli monta korkkaamatonta lankakerää.


Otin pussista kerän Polkkaa ja neuloin siitä aika isot sukat, koko kerä kului ja ihan pikkuisen piti soveltaa että sain sukista melkein samannäköiset, kärjessä taitaa olla yksi erilainen raita.


Keskiseltä joskus aiemmin ostettuja raitalankakeriä löysin myös aika monta. Kaksi samanväristä kerää päätyi pitkiksi sukiksi, yhteen sukkaan kului melkein kokonainen kerä.


Molemmat sukat neuloin 2.75 mm sukkapuikoilla. Neulos on aika tiivistä joten toivottavasti sukat pysyvät vähän kauemman siistin näköisinä.


Polkkasukat tein ihan perusmallilla, ylipolven sukkiin katsoin ohjetta täältä. Ihan ohjeen mukaan en tehnyt, katsoin luotavan silmukkamäärän ja pohjekavennukset ja loput tein omasta päästä.


Nämä sukat on olleet valmiina jo pidemmän aikaa. Kuvaaminen oli jostain syystä tavallista hankalampaa, tänäänkin on satanut melkein koko päivän. Tätä se taitaa taas olla kevääseen asti, pimeää tai harmaata.


7 kommenttia: