sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Jouluista

Sain jo aikaisin keväällä kyselyn, haluanko osallistua kiertävään kaulahuiviin joka neulotaan ystävälle jouluksi. Tietenkin halusin. Kaulahuivi neulottiin joulupaidan tyyliin eli aika överiksi. Mun osuuteni huiviin olikin sitten todella mauton ja vuoden loppua kohti mun mielestä aina vaan vähemmän jouluinen. Sain siis idean tehdä saajalle lisäksi jouluisen väriset sukat. Siitä mun osuudesta kaulahuiviin ei ole yhtään mun ottamaa kuvaa, mutta valkoinen, ruskea ja ällöttävän vaaleanpunainen hapsulanka eivät ole yhdessä kovin jouluinen väriyhdistelmä. Ja taisi siinä pätkässä olla jotain kimallettakin mukana.


Mun piti alunperin tehdä nämä sukat seiskaveikasta, mutta koska en halunnut ostaa yhtään lisää lankaa ja toisaalta tiedän saajan valittaneen että Nallestakin tehdyt sukat on hänelle liian karheat, päädyin kuitenkin varastosta löytyviin lankoihin.


Kirjo-pirkan raidallinen vihreä onkin sitten jo oikeasti jouluinen väri, kaveriksi valitsin Tourilla tehdyistä sukista jääneen punaisen lankakerän. Sukkien malli on ihan omasta päästä, perussukat joihin kuviot tehdään nostetuilla silmukoilla. Joka kolmas raita on punainen ja joka neljäs silmukka nostetaan kahden vihreän kerroksen ajan varresssa.


Pelkät pystyraidat alkoivat puuduttaa varren puolivälissä ja vaihdoin nostettavien silmukoiden paikkoja muutaman kerran. Ja sitten kyllästyin koko raitoihin ja lopetin niiden neulomisen vähitellen. Ennen kantapäätä punnitsin loppulankoja ja päätin ottaa riskin ja tehdä kantapäät punaisella jota ei ollut enää paljoa jäljellä, onhan mulla muitakin punaisia jämiä jos yksi loppuu. Niinhän siinä sitten kävi että ensimmäinen punainen kerä ei riittänyt kuin ensimmäiseen terään. Tein sukkia vuorotellen, ensin varret kumpaankin erikseen, sitten kantapäät ja lopulta terät.


Ensin meinasi iskeä pikkuinen paniikki kun tajusin että lanka tosiaan loppuu. Aikani jämälaatikoita pengottuani löysin kuitenkin sen toisenkin pikkuruisen kerän ihan samaa lankaa, tein kesän 2013 Tourilla sukat siitä toisesta vyyhdistä tätä samaa lankaa. Ja se pikkuinen kerä riitti sitten myös sukkien kärkiin. Sukan terään tein sitten vähän erilaisen kuvion nostetuilla silmukoilla.


Malli: Ihan oma
Langat: Kirjo-pirkka, vihreäraidallinen ja Handun perussukkalanka, lämmin punainen
Puikot: 2.5 mm pyörö, resorissa, kantapäässä ja kärjessä 2.25 mm pyörö

9 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköiset sukat. Oikein jouluiset.

    VastaaPoista
  2. Ihanaakin ihanammat sukat ♥ Kiva kuvio noista nostetuista silmukoista ja väri on tosi herkullinen. Ai kun minä tykkään näistä ♥

    VastaaPoista
  3. Kivat, langat sopii kivasti yhteen!

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka nätit! Nuo varren raidat varsinkin ovat kivasti erottuvat. Kyllä näillä passaa jouluna ja vähän muulloinkin tassutella.

    VastaaPoista
  5. Onpa ihanat ja hyvinkin jouluiset sukat :)

    VastaaPoista
  6. Värit sopivat hienosti yhteen, oikein pirteet ja jouluiset.

    VastaaPoista