sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kimaltavaa pitsiä

Seuraava testiohje tuli kesken Sniperkisan. Aloitin vähän myöhemmin kuin muut testaajat joten toiset olivat jo huomanneet ohjeessa olleet vähäiset virheet.


Langaksi valitsin pari vuotta aiemmin Lontoosta ostamani kimallesukkalangan. Tämä lanka on vähän paksumman tuntuista kuin yleensä käyttämäni sukkalangat ja olen yrittänyt aloittaa tästä jotain toista mallia joskus aiemmin mutta en saanut tiheyttä silloin kohdalleen. Tähän malliin lanka kuitenkin sopi ihan hyvin ja tiheys oli ihan sopiva.


Mallin juju on koristeellinen aloitusreuna joka tehdään vähän isommilla puikoilla kuin loput sukasta. Pitsimalli oli taas semmoinen että jouduin katsomaan ohjetta aika pitkään, ei jäänyt mieleen parilla toistolla. Nämäkin sukat olivat minulle reilun kokoiset ja päätyivät joululahjaksi.


Malli: Sole Train
Lanka: Ziggy Stardust Fingering, lankaa kului 75 grammaa
Puikot: aloitusreunassa 2.75 mm, resorissa 2 mm ja muuten 2.5 mm




8 kommenttia:

  1. Kauniit sukat - samoin kuin nuo aikaisemmatkin :)

    VastaaPoista
  2. Nätit =) Jotkut pitsimallikerrat ei vaaan meinaa jäädä millään mieleen!

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat olet tehnyt. Minäkin innostuin pitkästä aikaa neulomaan. Kurkkaa
    http://enkulinkasityot.blogspot.fi/2015/01/kirjoneulesukat-voimasukiksi-susannalle.html

    VastaaPoista
  4. Nämä on kyllä huippuihanat! Hyvää pyhää!

    VastaaPoista
  5. Kauniit sukat ja ihana tuo alimmainen kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nämä tammikuun alkupuolella esiteltävät on kaikki tehty ja kuvattu jo loppukesällä/syksyllä. Onneksi valon määrä alkaa lisääntyä ja kohta saa taas kunnollisia kuvia.
      PäiviH

      Poista