torstai 29. tammikuuta 2015

Viimeiset joululahjasukat

Annan aina jouluna lahjaksi kaikki vuoden aikana kertyneet neuleet joille ei ole löytynyt saajaa jo aiemmin. Viime vuonna lahjat olivat kovin sukkapainotteisia. Laskin jo hyvissä ajoin ennen joulua että kaikille suvun naisille riittää ainakin yhdet sukat, useimmille kahdetkin. Mutta miesten malleja ja kokoja puuttui vielä ainakin kahdet noin viikko ennen joulua.


Onneksi lankalaatikosta löytyi pari kerää seiskaveikkaa vieläpä ihan kivan värisenä. Siispä langat puikoille ja puikot heilumaan. Paksusta langasta isotkin sukat valmistuvat varsin nopeasti ja aattona sukkia oli juuri riitävästi kun huomasin siirtää yhden parin naisten pinosta miehille.


Malliksi valikoitui yksinkertainen palmikkoneule, ihan omasta päästä. Molemmissa sukissa on samanlainen palmikkovarsi. Toisiin sukkiin tein sileän terän ja toisiin jatkoin joustinneuletta.


Myös kärkikavennukset ovat erilaiset, eihän sitä nyt kahta identtistä paria jaksa samaan syssyyn tehdä.


Malli: Perussukat palmikkovarrella
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3.5 mm pyöröpuikko




2 kommenttia: