sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Taas Hattivatteja

Tyttärellä on lupa pyytää sovittu määrä neuleita kavereille vuoden aikana ja tällä kertaa toiveena oli Hattivatti-sukat.


Koska olen saanut aiempaan postaukseen kommentin jonka mukaan pöllin malleja netissä ja esitän ne omanani niin kerrotakoon että tälläkin kertaa käytin netistä löytyvää kivaa lapasohjetta josta muokkasin itse kuvion sukkiin sopivaksi. Ja kuten aina ennenkin, ohjelinkki on postauksen lopussa.


Saajalla on vähän isommat jalat kuin tyttärellä joten tyttären sukkiin käytetyt silmukkamäärät ei ihan riittäneet tällä kertaa. Tein tällä kertaa myös terään noita pilkkuja kun epäilin että musta lanka ei ehkä ihan riitä.


Ulkona on tällä hetkellä tosi kiva ilma ja nyt just ei huvita istua tässä koneella niin lisään vain muutaman kuvan ja palaan linjoille joskus myöhemmin.


Malli: Hattivatti-lapaset muokattuna sukkin sopivaksi
Langat: Novita Tico-tico,musta ja Drops Fabel valkoinen
Puikot: 2.25 mm


Nyt toukokuussa on aika ilmoittautua kesän Tour-de-Sock sukkakisaan. Tourin Ravelry-ryhmästä löytyy lisätietoja halukkaille kisaajille.





8 kommenttia:

  1. Ikävä että olet saanut tuommoisia kommentteja. Mitenhän pahasti lukutaidoton/-haluton täytyy olla, ettei ole ymmärtänyt blogitekstejäsi linkkeineen?
    Toneli

    VastaaPoista
  2. No huhhuh, kaikesta ne jotkut tyypit viitsiikin nipottaa. Nämä on tosi upeat sukat ja ainakin minun mielestä ihan sinun oma mallisi, vaikka kuvio onkin otettu lapasista ♥

    VastaaPoista
  3. Onpas tylyä kommentointia... Mainiot ovat sukat!

    VastaaPoista
  4. Hienot! Metka systeemi tuo sun kirjoneule. Joskus yritin tavata tuon tekniikan teko-ohjetta, mutta aivot nyrjähtivät. Täällä mennään siis perinteisellä kieputtelumenetelmällä...

    Kiitos muistutuksesta Tourin suhteen. Ilmo lähti sekunti sitten :D Tälläkin kertaa vain hyväntekeväisyyden ja hienojen ohjeiden perässä, ei kisaten. Voi kun olis joku noppasukkien tyylinen yks malli, kuten etukäteistarvikeluettelosta vois päätellä!

    VastaaPoista
  5. Todella suloiset sukat! :) Itsekin oon pyöritellyt tuota hattivattikaaviota ja miettinyt mitä tehdä...

    VastaaPoista