sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Tulipas siitä iso



Ihastuin tähän huivimalliin heti kun näin Ravelryssä ensimmäiset kuvat suunnittelijan omasta huivista. Ohjetta ei oltu silloin vielä julkaistu.


Kun sitten lähilankakauppa tyhjensi varastojaan alennusmyynnillä niin muistin huivimallin viimeisenä alepäivänä ja puoli tuntia ennen sulkemisaikaa olin ostamassa lankoja.


Olin laskenut kotona paljonko tarvitsen Drops Delight lankaa huiviin, mutta koska muistin väärin kerän metrimäärän, ostin vähemmän lankaa mitä olin ajatellut. Huomasin kerän metrimäärän kun odottelin miestä lankakaupan edessä ja olin jo kahden vaiheilla menenkö hakemaan muutaman lisäkerän. Päätin pärjätä niillä kerillä mitkä olin ostanut ja lopulta lankaa jäi vähän ylikin.



Neuloin huivia vähän joka päivä ja kun keriä oli jäljellä enää kolme, huomasin että yksi kerä olikin eri värinen. Olin ostanut neljä samanväristä kerää ja yhden erivärisen.


Väreissä oli jotain samoja sävyjä joten erehdys oli mahdollinen kun nappasin kerät vaan nopeasti hyllystä tarkemmin katsomatta. Päätin käyttää sen erivärisen viimeisenä ja kyllähän se noihin reunakolmioihin upposi. Jos joku huomauttaa niin se on design element.


Huivi oli lopulta aika tylsää neulottavaa ja siitä tuli paljon isompi mitä olin kuvista katsoen ajatellut. Ihan kiva kuitenkin. Joku saattoi nähdä tämän livenä eilen Jyväskylän neulefestareilla.


Malli: Linientreu
Langat: Drops Delight 5 kerää ja Alize Superwash 100 1 kerä
Puikot: 3.5 mm pyöröpuikko


17 kommenttia:

  1. Hauskan mallinen ja erilainen. Tuntuu, että monet huivit on jo niin nähty, mutta tuo täytyy tehdä jossain vaiheessa. Jos et olisi kirjoittanut väreistä, niin olisin vain katsonut, että hyvin suunnitellut värit. Sii design element.

    VastaaPoista
  2. Hieno!

    En olisi huomannut värieroa ellet olisi kertonut :-)
    Taitaa mennä jonoon tuo mullakin.

    -Murmelita

    VastaaPoista
  3. Upea huivi ja värivirhe on tässä plussaa.

    VastaaPoista
  4. Upea huivi ja värivirhe on tässä plussaa.

    VastaaPoista
  5. Waude mikä huivi ja väri aivan ihana ♥

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis ja mielenkiintoisen näköinen huivi!

    VastaaPoista
  7. Todella kaunis huivi ja livenä se oli vielä kauniimpi. Mistä ohjeen voi hankkia? Mikä on huivin nimi?

    VastaaPoista
  8. Hahaa, kuten sanottu, mä bongasin tämän heti siellä Jyväskylässä ja olisin tullut hehkuttamaan upeutta, mutta sitten sä olitkin jo kadonnut kuin Tuhkimo konsanaan. Osuu kans mun tykkäyshermoon paljon paremmin kuin ne iänikuiset raitahuivit. Jonoon meni siis täälläkin - mut hetkinen, mulla muuten on joku melkein samanlainen siellä jo ennestään, olikohan se Vortex tai jotain vastaavaa.

    VastaaPoista
  9. Upea! Ei kyllä aavistustakaan, miten tuo on toteutettu mutta upea on!

    VastaaPoista
  10. Tää on kyllä upea, kun tämä oli sulla siellä festareilla päällä jäin miettimään et mikähän ohje tämä oli (kun en tajunnut kysyä). Oli mukava nähdä ja jutustella hetki festaeilla. Sun tekemät sukat lämitti varpaita viimeksi kuluneella viikolla!

    VastaaPoista
  11. Mieletön! Meni jonoon välittömästi. Iso kiitos vinkistä, mulla oli mennyt tämä(kin) ohi ihan kokonaan.

    VastaaPoista
  12. Upea huivi, mutta nyt kyllä harmittaa, kun ei tavattu siellä festareilla! Lauantaina pyörin siinä pihalla ostoksilla puolenpäivän maissa. Sitten kahdelta alkoi Ysoldan kurssi. Ehkä sitten seuraavalla kerralla tavataan!

    VastaaPoista