sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Perhosia

Tällä kertaa pääsin aloittamaan sukat ohjeen ilmestymispäivänä. Ohje ilmestyi perjantaina ja sunnuntaiaamuna päättelin sukat. Olisin varmaan saanut nämä nopeamminkin valmiiksi mutta koska kyse ei ole ihan nopeuskisasta niin hidastelin vähän.


Nopeudella on kyllä tässäkin tempauksessa merkitystä, kaikki valmiit sukat pisteytetään nopeuden mukaan mutta viisi ensimmäistä saa aina yhtä paljon pisteitä. Osallistujia on aika vähän ja koska ohjeita on julkaistu aika tiiviseen tahtiin niin kaikki eivät varmaankaan neulo kaikkia ohjeita.


Tämä malli oli vähän tylsä. Aloitetaan varpaista, neulotaan samaa helppoa mallineuletta varpaista varteen ja väliin tehdään yksinkertainen tiimalasikantapää. Ja sitten varressa oli taas se tässä kisassa jatkuvasti toistuva silmukkamäärävirhe.


Lanka oli tälläkin kertaa ihanaa. Jyväskylän neulefestareilta ostettua Sukka-Puffa säihkyä oli mukava neuloa ja taidanpa laittaa jonkun toisen värin hankintalistalle.


Malli: Dybbuk
Lanka: Sukka-puffa säihky
Puikot: 2.25 mm


1 kommentti:

  1. Mieletön väri sukissa, tähän lankaan pitääkin tutustua. Kaunis mallineule.

    VastaaPoista