keskiviikko 2. elokuuta 2017

Toinen etappi

Tourin toinen etappi on parhaillaan käynnissä. Kuvaketjussa on toinen toistaan kivempia väriyhdistelmiä näistä sukista.


Toisena ohjeena on suomalaisen Tiina Kuun sukkamalli. Tiinalla on paljon kivoja sukkaohjeita, pintaneuleita paksummille langoille ja kirjoneuleita ohuemmille langoille ja kaikki mallit on ladattavissa ilmaiseksi. Suurin osa löytyy Ravelrystä (voi ladata vaikka ei olisikaan liittynyt Ravelryyn), osa vanhemmista malleista löytyy Ullasta.


Tämän ohjeen testasin jo viime syksynä joten eipä ohjeesta sen kummempaa kun en neulomista enää muista, Kisaajat on kyllä kovasti kehuneet ja valmistuneet sukat on aika virheettömiä.


Tämän etapin aikana on tullut tosi paljon kyselyitä värien käytöstä. Jos on kyseessä sukkakisa niin tarkoitus on kyllä neuloa sen annetun ohjeen mukaan. Jos kaaviossa on kolme väriä niin silloin siitä sukasta pitää löytyä kaavion kohdalta vähintään se kolme väriä, tällä kertaa oli lupa lisätä ei vähentää värien määrää. Ymmärän päätuomaria tässä asiassa oikein hyvin, tarkoitus on neuloa ohjeen mukaiset sukat eikä soveltaa ohjetta, eri asia on jos laittaa sukkiin merkinnän exhibition only eikä halua pisteitä.


Seuraava etappi alkaa viikonloppuna, perjantain ja lauantain välisenä yönä. Ekat sukat valmistunevat lauantaiaamuna. Tulossa siis taas ihan nopea malli. Mulla on vielä yhdet sukat kokonaan testaamatta. Olen saanut uudet lääkkeet ja toivottavasti kädet alkaa taas toimia ennen viimeisiä kisakierroksia.


Malli: Kanteletar
Langat: Pinkki ja ruskea Handun perussukkalankaa, valkoinen ehkä Alize superwash
Puikot: 2.25 mm


3 kommenttia:

  1. Komppaan niin sinua tuossa kisaamisasiassa: jos haluaa varmistaa, että sukat on hyväksyttävät, neuloo tasan ja tarkkaan ohjeen mukaan. Jos haluaa sooloilla, saa luvan varautua siihen, ettei tule pisteitä. Voihan Colorgate sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis näissä väriongelmissa tällä kierroksella on nimenomaan kyse siitä että sukat on neulottava ohjeen mukaan. Onneksi suurin osa niin tekeekin ja kivoja sukkia on valmistunut paljon. Sun ei varmaan kannata koskaan pyrkiä SKA:n mysteerisuunnittelijaksi, siellä näistä mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä on ollut oikein kunnon kiistoja.

      Poista
  2. Näiden sukkien värit on kovin kauniit! :) Ja todella kiva malli!

    VastaaPoista