sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Kuudes etappi

Tour de Sock alkaa lähestyä loppua. Kolme parasta on jo tiedossa, samoin joukkuekisan kaksi parasta taitaa olla jo selvillä vaikka neulomisaikaa on vielä muutama päivä.


Tänä kesänä kisan viimeiseksi jäi jos ei nyt kaikista vaikein ohje niin ainakin aikaavievin. Monelle ohje oli myös ylipääsemätön koska tekniikka oli uusi ja ohje joiltain osin liiankin tarkka ja toisaalta vähän summittainen.


Melkein parahdin kun näin ekat kuvat ohjeesta ja tajusin että nyt neulotaan melkein koko sukka kolmella värillä. Ja sitten neuloessa huomasin että työssä on kohtia joissa kaikki neljä väriä on yhtäaikaa käytössä. Tämä taisi tulla suunnittelijallekin yllätyksenä koska sitä ei oltu mitenkään huomioitu ohjeessa tai kaavioissa.


Päädyin tämän mallin lähes ainoaksi testaajaksi koska muut joko asuvat niin lämpimissä paikoissa että tämmöisille paksukaisille ei ole tarvetta tai siksi että ohje tuli testattavaksi niin myöhään että muu elämä vei just silloin kaiken ajan. Pari muutakin kyllä aloitti sukan mutta tais keskeyttää varren ekojen kuviokierrosten jälkeen.


Mullekin tämän ohjeen testaaminen sattui huonoon aikaan, eka sukka oli viimeinen neulomus ennen kuukauden pakollista neulomistaukoa.


Koska olen sisukas suomalainen, neuloin ekan sukan kivuista huolimatta, tosin hyvin hitaasti. Laitoin viestiä löytämistäni virheistä ja selitin muutaman kohdan useampaan kertaan. Kieliongelmiako tai mitä lie mutta kun pyysin sitten elokuun loppupuolella lopullisen version testattavaksi niin osa niistä mun ilmoittamista virheistä oli ohjeessa edelleen. Ja suunnittelija aktivoitu vasta siinä vaiheessa, noin viikko ennen kisaa vaikka tietääkseni häntä ei olisi mikään estänyt testaamasta ohjetta kun minä olin estynyt. Kuvaavaa on ehkä sekin että minä olin eka joka sai edes sen yhden sukan valmiiksi tällä ohjeella. Kantakavennukset on näissä mun sukissa erilaiset koska ohjetta muutettiin loppumetreillä.


Pyysin moderyhmäläisiä tarkistamaan muutaman kohdan kun ne eivät olleet mun mielestä ihan sujuvaa tekstiä, niitä sitten hiottiin mutta epäselvyyksiä jäi vieläkin. Minimivaatimuksia mietittäessä ehdotin että varresta saisi tehdä lyhyemmän kun noi kuviot on mun mielestä aika sattumanvaraisia ja neulominen on alun jälkeen pitkän matkaa ihan samaa, piti vain tarkistaa mihin ne pienet ruudut tällä kertaa tulee.


Kisan alettua ohjetta kauhisteltiin ja helppiketju alkoi täyttyä viesteistä. Autoin sen mitä pystyin ja laitoin moderyhmälle viestiä että voidaanko hyväksyä tällä kierroksella kaikki sukat jotka on edes suurinpiirtein neulottu ohjeen mukaan. Päätimme olla hyvin lepsuja tällä kertaa mutta ohjeen tekniikkaa olisi kuitenkin käytettävä ja minimit täytettävä. Moni aloittanut jätti kuitenkin leikin kesken viimeistään kantakiilan kohdalla kun työssä oli kaikki neljä väriä yhtäaikaa.


Malli: Vertico 2 Point 0
Langat: Musta OnLine Supersocke, muut värit Novita Venla
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko, kumpikin sukka neulottu erimerkkisellä puikolla siksi vähän kokoeroa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti