sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Harmaa villatakki

Viime vuoden viimeisenä työnä valmistui villatakki joka sitten odotteli muutaman langanpään päättelyä, kastelua ja mittoihin asettelua ihan liian kauan. Helmikuun alussa sain viimeistelyt tehtyä ja vihdoin tänä viikonloppuna kuvattua. Takki ehti jo olla käytössä ennen kuvien ottamista joten siksi vähän kurttuinen.


Nyt mulla onkin sitten kolme uutta vaatetta käytettäväksi. Sininen villatakki osoittautui ennakkoarvelua kivemmaksi ja boxy-paita on kiva sekin mutta lanka niin sähköistä että taitaa jäädä kotipaidaksi, poistelen paidasta hiuksia ja muita karvoja harva se päivä. No, pitäähän sitä joku kotineulekin olla.


Tämän takin aloitin jo alkuvuodesta viime vuonna. Ohje on jostain viime kevään Kauneimmat Käsityöt lehdestä. Lehdessä takki on tehty kahdella eri langalla yhtä aikaa neuloen ja aika pitkään mietin ihan ohjeen mukaisten lankojen hankkimista mutta sitten muistin tämän Novitan Baby Woolin jota olin valinnut 10 kerää sukkakilpailun palkintoon. 4 mm puikoilla sain aika oikean tiheydenkin.


Takki neulotaan perinteisesti paloista ja alhaalta ylös. Neuloin aika nopeasti vartalokappaleet ja laskin samalla että mun langat ei kyllä tule riittämään vaan tarvitsen ehkä neljä kerää lisää lankaa. Muistelin että meidän S-Marketissa on myös tätä lankaa myynnissä ja sinne sitten suuntasin yhtenä keväisenä sunnuntaina. Kaupasta löytyi kuin löytyikin lankaa ja ihan sattumalta vielä samaa erääkin kolme kerää. Sitten vain toivoin että lanka riittää.


Ohjeessa oli vajaamittaiset hihat mutta halusin omaan takkiini pitkät hihat. Neuloin molempia hihoja yhtä aikaa noin kymmenen senttiä, aloin miettiä sopivia lisäyksiä ja siihen se sitten jäikin. Hihat jäivät kuukausiksi kesken vaikka neuloin niitä helpottaen eli nurja puoli päälläpäin pyörönä. Jatkoin hihoja joskus loppukesällä. Lisäsin silmukoita liian hitaasti ja hihat jäi taas kesken. Joulun aikaan olin pidempään lomalla, purin hihat lisäysten alkuun, laskin uudet lisäykset ja neuloin hihat parissa päivässä loppuun. Sitten enää eturesori, ohjeessa oli jotain muuta mutta kuten arvata saattaa lehti, josta ohje on, oli jo siinä vaiheessa ties missä. Tein aika leveän resorin ja muutaman napinläven. Sitten taskupussit ja kesken jälkimmäisen taskupussin lanka sitten loppui. Jatkoin pussin loppuun Novitan messumerinolla ja ihan hyvä tuli vaikka väri olikin eri.


Jyväskylän talvisilla neulefestareilla takki oli jo käytössä eikä oikeastaan yhtään liian ohut vaikka pakkasta olikin paljon. Messuilla mulla oli kaulassa se vähän aikaa sitten esitelty huivi josta tässä vähän valoisammat kuvat.




3 kommenttia: