keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Pääsiäispupuja

Tai no, ei ihan pääsiäispupuja kun nämä pääsiäisenä aloitetut sukat valmistui vasta pääsiäisen jälkeen.


Novitan nettisivuilla oli sukkaohje jossa oli koko myös pikkuihmiselle joten päätin tehdä nämä lapsenlapselle.


Oikaisin vähän ja neuloin sukat vain kahdella värillä. Kirjoin parille pupulle rusetin eri värillä myöhemmin.


Vielä en ole kokeillut tuliko sukista edes sopivat. Ehkä ne sopii vasta ensi pääsiäisenä tai jos ehtii jäädä pieneksi niin sitten sille toiselle pienelle jonka jalat on vielä kokoa mini pieni.


Sen lisäksi että jätin kolmannen värin pois, neuloin sukat muutenkin vähän oman mielen mukaan, varteen kokonaiset vaaleat puput ja terään puolikkaat tummat. Ohjeen mukaan tehtynä kokonaiset puput olisi tulleet sekä varteen että terään.


Mun mielestä ohjeessa on virhe kun terässä olisi pitänyt jatkaa mallineuletta samoin kuin varressa mutta kun varsi ja terä alkoivat eri kohdista niin olisihan se ollut hyvä sanoa mistä silmukasta sitä mallineuletta pitää jatkaa.


Malli: Neulotut pupusukat
Langat: Novita Nalle
Puikot: 3.5 mm Prym Ergonomics


1 kommentti: