sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Harmaata

Työkaveri jäi eläkkeelle, tai oikeastaan ensin pitkälle lomalle ja sitten vasta eläkkeelle. Ja täytyyhän semmoiselle neuloa harmaat villasukat.


Sukista ei sitten kuitenkaan tullut ihan yksivärisiä kun lanka ei olisi riittänyt miesten sukkiin joten otin harmaan kaveriksi vähän valkoista.


Ihan hyvä että otin mukaan myös toisen värin, harmaata lankaa jäi lopulta 1.5 metrin pätkä. Mietin jo varasuunnitelmaa ennen kärkikavennuksia mutta aika äkkiä huomasin että lanka kyllä tulee riittämään.


Selasin kivoja unisex kirjoneuleohjeita mutta kun mikään ei oikein kolahtanut niin valitsin tän oman blogini joulukalenterista parin vuoden takaa kaksi yhteen sopivaa kirjoneulekuviota ja käytin niitä. Värit olisivat voineet toimia paremmin toisin päin mutta harmaa lanka ei olisi riittänyt.


Lankana näissä Lanitium ex machina Basic Merino Sport tumman harmaa, joka on aivan ihana lanka neuloa ja Novitan Nalle.


Puikot 3 mm Prym ergonomics sukkapuikot joilla olen jo neulonut niin monet sukat että puikot on ihan vääntyneet ja kokomerkinnät levinneet niin että puikot on nykyisin kokonaan vaalean violetit.



4 kommenttia:

  1. Kauniit sukat! :) Ootko neulonu Tiina Kuun Pehtoori-sukkia koskaan? Mulla ne on ollu pitkään listalla, josko tänä vuonna niistä saisin miestensukat aikaan. Malli kyllä sopii kaikille.

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat! Näissä kelpaa aloitella eläkepäivät. Tuo harmaa lanka näyttää tosi kivalle neuloa, sitä pitää päästä kokeilemaan.

    VastaaPoista