perjantai 8. kesäkuuta 2018

Finaalikierrosta odotellessa

SockMadness kisan loppu lähestyy kovaa vauhtia. Finaalikierros alkaa tänään ja huomenna on varmaan jo tiedossa kuka voitti ja ketkä saavat sijat kaksi ja kolme. Mutta ensin esitellään semifinaalisukat. Ohje ilmestyi viime viikon tiistaina kello kaksi iltapäivällä. Yleensä semifinaaliohjeen alkamisaika ilmoitetaan aika hyvissä ajoin ja niin että annetaan neljän tunnin aikaväli jolloin ohje ilmestyy.


Tällä kertaa kierroksella tarvittavat materiaalit ilmoitettiin kello kaksitoista ja ohje julkaistiin vain kaksi tuntia sen jälkeen. Olin töissä kun ohje julkaistiin siispä tulostin ohjeen ja tein töitä kovasti jopa vähän yli normaalin työajan, sovin työkavereiden kanssa että pidän keskiviikon vapaana, laitoin pomolle viestin ja lähdin neulomaan.


Muut olivat saanet jo rutkasti etumatkaa ja muutenkin varsinkin kierretyn joustimen ja noiden kaikkien nurjien silmukoiden neulominen takkusi. Ohje on ihan selkeä mutta vähän liian yksityiskohtainen, välillä pysähdyin miettimään mitä nyt pitikään tehdä. Olin ajatellut neuloa koko yön mutta tein sitten puolenyön jälkeen ainoan järkevän ratkaisun ja menin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Siinä vaiheessa en ollut saanut vielä ensimmäistäkään sukkaa valmiiksi.


Aamulla heräsin aikaisin ja neulominen jatkui paljon sujuvammin. Eka sukka valmistui ja olin saanut toisen sukan resorin valmiiksi kun kisan ensimmäinen sukkapari oli valmis. Jatkoin neulomista joka sujui todella paljon mukavammin kuin edellisenä päivänä. Ajatus katkesi vähän iltapäivällä kun poika tuli kertomaan saaneensa töitä. Parin tunnin kuluttua huomasin jättäneeni jossain kohtaa pari kerrosta neulomatta. Purin pätkän ja jatkoin neulomista. Hetken neulottuani laskin kerrokset uudestaan ja huomasin purkaneeni liian vähän. Purin siis uudestaan, postasin tiimini ketjuun kuvan purkulangasta ja toivoin että se hidastaisi toisia neulojia.


Jatkoin hammasta purren neulomista ja seurasin kaaviota tällä kertaa tosi tarkkaan. Sain lopulta sukkani valmiiksi, otin kuvat ja lähetin sähköpostin. Sitten odottelin noin tunnin verran sukkien hyväksymistä. Lopulta sain helpottavan viestin, olin tiimin nopein ja pääsin finaalikierrokselle. Toiseksi tullut jäi lopulta aika monta tuntia. Nyt sitten odottelen finaalikierrosta 19 muun neulojan kanssa. Tällä kertaa meitä suomalaisia on mukana kolme, kaikille meille saa pitää kovasti peukkuja tänä iltana ja ensi yönä, mulle varmaan vielä koko aamupäivänkin.


Malli: Elica Diamantifera
Langat: Opal punakirjava ja Lanitium perussukka harmaa
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko



4 kommenttia:

  1. Pidän peukkuja sinulle ja oman tiimini Geminalle. Kiitos että houkutit blogissasi mukaan tähän, on ollut tosi mukavaa osallistua.

    VastaaPoista
  2. Kauniit! Ihailen tahtiasi neuloa näitä sukkia! Ja onnea finaalikierroksesta!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisen näköiset sukat! Olet kyllä huikean nopea neulomaan näitä toinen toitaan haastavampia sukkia. Onnea finaaliin pääsystä! Odottelen innolla finaalisukkien kuvia. :)

    VastaaPoista
  4. Onpa hauskat sukat! Tykkään kovasti mallista. :) Tsemppiä finaaliin!

    VastaaPoista