sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Messuilla

Kävin tänäkin vuonna blogistina Tampereen käsityömessuilla, lippu siis saatu blogiyhteistyönä messujärjestäjältä.


Kävin lauantaina, messut oli ihanat kuten aina. Vähän turhan paljon väkeä ja päästiin matkaan mun mielestä ihan liian myöhään.


Messuiluaika oli lyhyt mutta ehdin tekemään haluamani ostokset.


Ekan kerran jätin ison osan messuista kiertämättä ja ostin vain ennalta mietittyjä juttuja, lankaa siis.


Mielessä yksi testineulepaita ja muutamat sukat.


Kuvissa vähän messutunnelmia.


Ihania lankakojuja.


Ja mun messuostokset, kuvista puuttuu tosi hyvät karjalanpiirakat jotka oli kuvia ottaessa melkein kaikki jo syöty.



Lehdet tuli kylkiäisenä kun tilasin tosi edullisen Kotiliesi Käsityöt lehden. Myös iso vihreä kassi ja Step-kerä on tuon tilauksen kylkiäisiä, kuvista puuttuu vielä merinovillainen poncho joka kuului samaan kauppaan.






Pari kirjaa ostin ja muutamia muita harkitsin.



Pipokilpailuun en osallistunut mutta nää kilpailutyöt on aina kivoja.




Ensi vuotta odotellessa. Ehkä saan ison osan näistä neulottua vuoden aikana.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti