sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Toinen pari

Sukka-Finlandian toinen ohje ilmestyi tammikuun puolivälissä.


Nämäkin sukat neuloin aika nopeasti valmiiksi. Koska olen saanut tämän langan Tiina Kuulta lahjaksi kiitoksena testineulonnasta, taidan pitää sukat ihan itsellä.


Ohjeessa kerrotaan tämän kuvioneuleen tekniikaksi intarsia mutta mun mielestä tämä on ihan vaan kirjoneuletta. Kuvion kohdalla neulotaan tosin edestakaisin eli ei kierretä kuviovärillä koko sukkaa mutta intarsiassa myös pohjavärillä olisi kuvion kohdilla omat kerät kuvion molemmin puolin.


Olipa tekniikka nimeltään mikä tahansa niin kivat sukat ja päävärin lankakin oli oikein kivaa neulottavaa. Valkoinen kuvioväri oli joku epämääräinen jämä. Luulin sen olevan toisesta projektista jäänyttä Stepiä mutta eipä ollutkaan vaan joku minkä vyöte on kadonnut jonnekin. Epäilen jopa että se voisi olla edellisen kisasukan Nallea.


Malli: Ihana valo
Langat: KVG Woolworks Merino Nylon Fingering, violetti ja mysteerijämä, valkoinen
Puikot: 2,25 mm pyöröpuikko

2 kommenttia: