sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Ei niin tylsää pitsiä

 Nyt kun marraskuu alkaa ja koko ajan on pimeää on tietysti hyvä aika kuvata keväällä kuvaamatta jääneet sukkahullutussukat.

Nämä oli kisan kolmannet sukat.

Ihan hirveästi en näiden neulomisesta muista. Jotain kuitenkin. Luulin oppineeni mallin helposti ulkoa mutta korjailin pitsikuvioita useamman kerran kun olin vahingossa jättänyt yhden kerroksen välistä. Tai siis kaksi kun kuviot vaati aina kerroksen kummallakin värillä.

Näistä olen tehnyt myös Ravelry-projektin toisin kuin muutamista seuraavista. Kauan mietin miksi minulla on tiedoissa kolme lankaa kun sukat on selvästi kaksiväriset. Muistin sitten lopulta, että lanka loppui kesken ja ainakin toisen sukan terässä on pätkä toista lankaa.


Malli: Lacy not Lazy Madness Socks

Langat: Puffala Sukka Puffa, keltainen ja Puffala Sukka Puffa Säihky, ruskea. Lisäksi vähän Crelando Anika, keltainen

Puikot: 2,25 mm pyöröpuikko



1 kommentti:

  1. Näyttää monimutkaisilta. Varmaan lämpimät, kun on koko ajan kaksi lankaa?

    VastaaPoista