lauantai 6. helmikuuta 2021

Lainapeite?

 Sain idean vauvanpeitosta jo joskus kesällä. Mutta toteutuksen aika oli vasta vuoden lopulla kun laskettu aika läheni jo kovaa kyytiä.

Langat olin ostanut jo kesälomareissulla ja osin käyttänytkin jo. Ja ostanut lisää.

En tykkää leikata neuleita ja osaan neuloa kirjoneuletta myös nurjalla.

Tällä kertaa halusin kuitenkin neuloa kirjoneuleen pyörönä joten vaihtoehdot olivat siis se steekkaus josta en pidä tai keskeltä aloitettava neliö.

Olen neulonut vauvanpeiton jo muutama vuosi sitten tällä samalla mallilla. Tosin ilman kirjoneuletta. Siis pelkkää pitsiä ja sileää.

Se peitto onnistui oikein hyvin. Niin tämäkin, tavallaan. Mutta eihän pieni vastasyntynyt tarvitse peittoa jonka koko on 135 x 135 cm.

Tein siis vahingossa perhepeiton. Ja toisen peiton sille vauvalle kovalla kiireellä.

Lankaakin jouduin ostamaan lisää viimeisiä raitoja varten. Vähän mietin tuleekohan tästä turhan iso kun viimeisillä kerroksilla oli silmukoita pitkästi yli 800. Mutta en sitten jaksanut missään vaiheessa siirtää peittoa useammille pyöröpuikoille.

Kuten kuvista näkyy, peittoa ei ole mitenkään erityisesti pingotettu. pesin ja levitin jotenkuten kuivumaan. Ei mahtunut pingotukseen minnekään. Mutta eihän sitä aina voi onnistua ja onpahan lapselle torkkupeitto sitten kun kasvaa vähän tai aika paljonkin..

Lankana Drops Merino Baby jota kului yhteensä 555 g. Puikot 3,5 mm pyöröpuikko. Kuvioita Moominblankie ohjeesta ja muuten ihan omasta päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti