sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Kaverille kans

 Minun on aina ollut helppo kieltäytyä tilaustöistä mutta viime vuonna kesän lopulla en kieltäytynyt kun kaveri pyysi neulomaan hänelle kahdet ohuet sukat kun lahjaksi antamani sukat oli kulutettu ihan puhki.

Sitten pengoin lankalaatikoita  ja ihan ekaksi puikoille päätyi kimallesukkalanka. Oletan että tämä on Lanitium ex Machinan glitter sock lankaa. Värin nimestä ei aavistustakaan. Mallina ihan perus mutta tein tuommoista 3 o 1 n joustinta myös jalkaterään. Puikot varmaan 2,25 mm tai 2,75 mm.


En tiedä kuinka hyvin kimalle näkyy näistä kuvista mutta mun ajatus kyllä oli että joka tyttö tarvitsee vähän bling blingiä elämäänsä.






Toiset sukat olen neulonut ihan ohjeen mukaan. Muistan kuinka mua ärsytti tuo resorin jälkeen tehty mallineule. 



Varsinkin etupuolella se ihan sopimaton muuhun sukkaan mutta tein sitten kuitenkin ohjeen mukaan.




 Viime vuonna järjestettiin sukkakilpailu joka tuli korvaamaan Tour de Sock kisan. Kisa kyhättiin kasaan ilmeisesti aika kiireellä. 



Tämä oli ainoa malli jonka neuloin, ilmoittauduin mukaan kisaan mutta en aikonutkaan kilpailla. Näitäkään sukkia en raportoinut. Kuvien perusteella olisin sanonut langan olevan sportia mutta kirjanpidon mukaan nämä onkin vain jotain vähän paksumpaa fingering sukkalankaa.



Malli : Longbearyen

Kaveri pyysi siis kahdet sukat, mutta tein vielä kolmannetkin kun vauhtiin pääsin. Kolmas pari onkin sitten ihan tavalliset raitasukat. 



Värikkäämpi lanka on Nako Boho, raitalankaa jota ostin vain yhden kerän kun kävin Lankavalla viime vuoden keväällä. Harmaa lanka tais olla vanhaa tuttua, eli Alize Superwash lankaa, Lankavalta sekin. Näistä tuli mun mielestä aika kivat.




Olen varmaan ottanut osan kuvista samana päivänä kun vein sukat kaverille tai ainakin osa kuvista on otettu pari päivää muita myöhemmin ja aamulla.



 

Maa on näköjään ollut syyskuun loppupuolella kuurassa. Pakkasta tuskin on ollut koska kuljin pyörällä töihin koko syyskuun enkä muista että yhtenäkään aamuna olisi ollut pakkasta.



Tässä sairastamisessa on ikävää se, että nukun nykyään aamulla niin myöhään että en varmaan ehtisi töihin jos sairasloma yhtä äkkiä loppuisi. Pitää opetella heräämään aikaisemmin mutta mistä ihmeestä saan sen energian mikä mulla ennen oli aamuisin, nyt olen hirveän hidas enkä saa mitään tehtyä. Ärsyttää kun olen aina ollut aamuihminen ja se on kadonnut nyt jonnekin ja sisäinen kelloni on myös mennyt ihan rikki.

1 kommentti:

  1. Jo on sukka poikineen synynyt. Raitasukat miellyttää aina jostain syystä erityisesti mun silmää ja niin nämäkin. Usein teen ohuista langoista ihan perussukkia jälkikasvulle. Nopeampia ja riittää ihan kenkiin/lenkkareihin.

    VastaaPoista