sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Vielä viime vuotisia

 Aika menee taas hurjaa vauhtia. kuukausi vaihtui ihan yllättäen. Tai ei se yllätys ollut kun töissä on kuun vaihteessa aina ylimääräisiä juttuja. Ja tällä kertaa jouduin hoitamaan kaiken yksin. Meillä oli viime vuoden lopulla yt:t ja niiden seurauksena väkeä lomautetaan määräajaksi. Mun työpari on nyt lomautettuna ja mun lomautusjakso alkaa viikon kuluttua. Näin neulojana ei haittaa yhtään ja olen jo ehtinyt ilmoittautua kahteen testineulontaan kun jotenkin se että on dl näyttää kannustavan mua neulomaan.

Taisin vuosikatsauksesta unohtaa neulomani kaksi huivia ihan kokonaan. Ne oli kuitenkin niitä viime vuoden onnistumisia ja niilläkin oli dl kun kesätyöntekijät on töissä vain ennalta määrättyyn päivään asti.


Tämä Handun silkkimohairista tehty huivi oli niin kiva että kyllä mä vielä joskus teen toisenkin pyöreän pörröhuivin. Olisin voinut pitää itsekin.

Ja sitten vielä loppukesällä testineulottuja joita ei saanut vielä viime vuonna edes esitellä. Testineuloin paidan ja sukat joiden ohjeet on julkaistu viime viikolla ilmestyneessä Rakkaat Kuviot lehdessä. Nämä olisin voinut postata jo viime viikonloppuna mutta oltiin Helsingissä lapsenlapsen 2 v. synttäreillä. Junamatkoineen siinä hommassa meni koko viime sunnuntai.

Anna Johanna etsi kesän lopulla testineulojia villapaidalle jonka kaarrokkeessa on auringonkukkia. Pääsin mukaan testaamaan ja aloin etsiä sopivia lankoja. Katsoin netistä että saan langat paikallisesta lankakaupasta. Drops Floraa ei sitten ollutkaan kaupassa sitä määrää mitä netti näytti. Sain kuitenkin tarvittavan määrän vihreää. Keltaiseksi valitsin sitten Novitan Merino 4 plyn jota olin ostanut alesta. Houkuttelin miehen kuskiksi Vaasaan jossa oli juuri sopivasti NeuloVaasa tapahtuma. Paikalle päästyäni huomasin ihan ensimmäisessä Rva Silmusolmun pöydässä muutaman vyyhdin keltaista lankaa joka oli vielä tarjouksessa. Lankaongelma ratkesi siis melkein kuin itsestään. Keltainen ei oo oikeastaan mun väri mutta tästä paidasta olen saanut työkavereilta kehuja kun oon jo ehtinyt pitää paitaa töissä useamman kerran.



Keltainen ja vihreä siis ihan tätä varten ostettuja. Muut värit on jämiä aiemmista neuleista. Olen kyllä tyytyväinen tähän paitaan. Tätä neuloessani löysin Tokmannista 3,25 mm pyöröpuikon. Kiva että Novitallakin on nyt tämmöinen välikoko puikoissa


Malli: Auringonkukka-neule

Langat: Rva Silmusolmu Villasukkis, Drops Flora, Novita merino 4 ply, Kässäkerho POM POM Bertha BFL Ssock, Lanitium ex Machina Soft Merino Sock

Puikot: 3 mm ja 3,25 mm pyöröpuikko

Anna Johanna haki muihinkin lehdessä oleviin ohjeisiin testineulojia ja pääsin mukaan myös sukkaneulontaan. Sukkiin hain langat paikallisesta lankakaupasta. Sukkalangat on  Kaupunkilankaa Kivijalkaa ei ollut vihreänä joten se on uutta Kahvihetkeä. Sukat annoin marraskuussa tyttärelle ja hän on jo kovasti kysellyt koska saa postata kuvia. Ensimmäiseen sukkaan neuloin kaikki värit yhtäaikaa. Toiseen neuloin vain osan kuvioväreistä ja jäljittelin silmukoita sitten kuvioväreillä. Itse ainakin huomaan eron näissä kuvissa.










Malli: Auringonkukka-sukat

Langat: Kaupunkilanka Kivijalka ja Kaupunkilanka Kahvihetki

Puikot: 3,25 mm ja 3,5 mm pyöröpuikot

Tässä Rakkat kuviot lehdessä on muitakin kivoja ohjeita. Tytär on jo pyytänyt itselleen kukkosukat ja minä oon jo melkein löytänyt niihin sopivat langat ihan omista varastoista.










 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti