sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kuusi paria

Käyköhän kenellekään muulle samoin kun mulle, päättää neuloa jotain, löytää mielestään sopivan mallin ja sitten toisen mallin ja vielä kolmannen joka on todellakin pakko neuloa. Niinhän tässä taas kerran kävi.

Työkaverilla on synttärit ensi viikolla ja päätin tehdä hänelle kämmekkäät. Malliksi valikoitui Ravelrystä löytyvä Something Floral. Ensimmäisen kämmekkään valmistuttua totesin että eipä sittenkään, peukalo oli aivan liian suuri ja hillitty työkaveri ei koskaan tulisi pitämään mitään näin värikästä.


  Peukalon muutin myöhemmin pienemmäksi, mutta nämä eivät siis kuitenkaan mene työkaverille. Lankana Ticotico ja Fortissima Alpaka. Puikkojen kokoa en nyt sitten muistakkaan, olisko ollut 2.5 mm.

Yksi blogiarvonnan voittaja toivoi saavansa kämmekkäät. Hänelle valitsin myös Ravelrystä löytyvän mallin  Trenza Mitts näytti ohjeen kuvassa just sellaisilta lämpimiltä kämmekkäiltä joita oli toivottu. Ja taas mentiin pieleen. Nämä ovat ihan liian isot eikä lopulta ollenkaan sellaiset kuin olin ajatellut.

Lankana Novitan Luxus Stone joka on ihanan pehmeää ja lammintä. Puikot 5 mm.

Mulla oli siis kaksi valmista paria eikä kummatkaan olleet sopivia. Onneksi olin ostanut uusimman Simply Knitting lehden josta sitten löytyi se lopullinen malli. Molemmille. Ensin blogiarvonnan voittajalle vanhasta merinovillaisesta Woolista, puikot 3 mm ja sitten työkaverille Nallesta, puikot 2.5 mm ja vähän enemmän silmukoita.


Tämä malli jäi sitten kummittelemaan takaraivoon ja tein vielä kaksi paria muuntelemalla mallineuletta. Lankana Wool ja puikot 2.5 mm. Näistä toiset menee varmaan mun siskolle synttärilahjaksi ja toisia ajattelin tarjota tyttärelle.


Sitten vielä muutama kuva miltä nämä näyttävät kädessä.



Eilen käväistiin pikaisesti Tampereella ja tänään olen nukkunut melkein koko päivän. Tampereelta löytyi vähän sukkalankoja ja kankaita. Matkan aikana valmistui jotain pientä mutta sitä ei ole vielä kuvattu joten jääköön ensi kertaan.

Nuo kahdet liian isot kämmekkäät on siis edelleen kotia vailla, jos sinulla on akuutti kädenlämmittimen tarve niin laitahan viestiä.

10 kommenttia:

  1. Kauniita kämmekkäitä koko sarja!

    VastaaPoista
  2. Kirjoneulekämmekkäät ovat aivan ihanat!

    VastaaPoista
  3. Mustakin noi sun Something Floral -kämmekkäät on tosi kauniit. Kävinkin heti lataamassa itselleni noiden ohjeen, jos joskus saisin tuollaiset aikaiseksi.

    VastaaPoista
  4. Kauniit nuo Something Floral-kämmekkäät. Ja muutkin. Itselleni ainakin käy niin, että löydän kivan malli(kuvion) ja sitä pitää tunkea jokapaikkaan :)

    VastaaPoista
  5. Kauniita kämmekkäitä olet tehnyt:)
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Monta ihanaa kämmekkää tämä projekti poikikin :)

    VastaaPoista
  7. Oi kun ihanat nuo kuvalliset !! Olis ihan passelit puutarhatöihin, mutta eihän noin hienoja raaskis sellaiseen käyttää ;).

    Minulla on olleet koko talven ihan joka päivä sun tekemät kuvarasat käsissä. Monissa paikoissa niitä on ihasteltu ja hienothan ne onkin!

    VastaaPoista
  8. Nuo on kaikki kivoja, mutta ne floralit on parhaat! Tosi hienot :)

    QMFIC

    VastaaPoista
  9. Upeita! Klikkasin tuon kukallisen heti ravelryyn suosikiksi, tosi kaunis! Ja nythän noita rupee tarvitsemaan, kun on vielä vähän viileä, mutta ei enää hirveästi pakkasta!

    VastaaPoista