sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Jotain hyvin pientä

Elämä ei aina mene kuten haluaisi ja välillä tulee aika isojakin asioita vastaan. Mulla on just nyt sellainen tilanne joten blogi on jäänyt vähän taka-alalle. Odottaminen on kurjaa eikä mihinkään pysty oikein keskittymään.

Valmistunut on jotain ihan pientä ja sen haluan kuitenkin esitellä.

Tyttären luokkakaveri (AMK:ssa) odottaa vauvaa ja tytär pyysi että tekisin tuolle tulevalle vauvalle tossut. Valittiin yhdessä jo mallikin mutta en ihan ehtinyt aloittamaan kun tuli äkillinen kaupunkireissu ja sillä reissulla bongasin saksalaisen sukkalehden vauvantossunumeron ja tuossa lehdessä oli just sopiva ohje. Samalla reissulla ostin myös langat, beigeä ja valkoista Novitan Miamia.

Aloitin tossujen virkkaamisen Suomen jääkiekkofinaalin aikaan ja virkkasin tossut valmiiksi ennen pelin päättymistä. Tavasin ohjetta kerran jos toisenkin sillä vaikka olenkin lukenut saksaa monta vuotta ja neulonut saksaksi useammankin kerran tämä oli ensimmäinen saksankielinen virkkausohje jota kokeilin. Termit oli ihan outoja ja ohjeesta puuttui selkeästi jotain, tai ainakin minä olisin kaivannut enemmän selitystä (tai sitten en vain ymmärtänyt, saksanopinnoista on jo aika kauan).

Mutta nämä sain siis aikaiseksi ja muistuttavat hyvin paljon lehden kuvaa, josta ei tällä kertaa ollut apua, oli vähän epätarkka.

Laitoin tossuihin ensin tavalliset pyöreät kengännauhat mutta ne oli vähän turhan ohuet ja hieman lyhyetkin. Vähän penkomista ja löysin jotain vauvamaisempaa:



Peittopalasia olen virkannut yhteen koko päivän ja se taitaa valmistua juuri sopivasti lakkiaisiin mennessä. Meilläkin on juhlat järjestettävänä joten blogi hiljenee taas hetkeksi. Lupaan kyllä palata.

4 kommenttia: