sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kun toinen loppuu niin toinen jo alkaa

Toukokuu vaihtui kesäkuuksi ihan yllättäen. Samalla päättyi jämälankailu ja alkoi Kesäyön Hullutus (KYH). Osallistun hullutuksessa kunnianhimoisesti molempiin sarjoihin yksinkertaisesti siksi että 23 työtä/2 kk on mulle ihan normaali määrä muutenkin, ainakin jos töillä ei ole painorajoitusta. Ja sukkasarjan selätin jo pari vuotta sitten kun neuloin 27 paria sukkia kahdessa kuukaudessa, Suurin osa niistä on tämän blogin ihan ensimmäisessä postauksessa yhteiskuvassa.

Viime viikolla kuvassa puolivalmiina vilahtaneet kämmekkäät on valmistuneet eli tuo oranssi ja vihreä pari. Unohdin kuvata ne ihan kaksistaan joten kuvassa on myös aiemmin esitelty sinivalkoinen pari. Kaikki langat taitaa tällä kertaa olla kotimaisen värjärin tuotantoa, oranssi on luultavasti Lankataika sukkalankaa ja keltainen Lai-la-lai Yarns Sock Duon jämiä. Ihan varma en kyllä ole kun vyötteitä ei ollut enää kummassakaan pikkukerässä.

Vihreä lanka on Ilun värjäämää Gimalletta ja harmaa lanka kimaltelee myös, sen on värjännyt Pirre Hopeasäikeestä.

KYH haasteen aloitin oikeaoppisesti ensimmäisenä päivänä. Yleiseen sarjaan tein yhden peittotilkun ja sukkasarjan ensimmäinen pari valmistui myös eilen.

Peittotilkku on vielä kuvaamatta mutta sukista nappasin kuvan pikaisesti. Näissä on mallina Käpyset sukat Ullasta, lanka Novitan Nallea ja puikot 3 mm. Koko isohko naisen koko, menevät joululahjakoriin.

Puikoilla on jo aika monta aloitusta ja hirveä kasa ohjeita odottaa tulostettuna puikoille pääsyä. Saapas nähdä esitelläänkö tässä blogissa yhtään uutta valmistunutta ennen juhannusta vai aloitanko koko ajan vain jotain uutta:)


3 kommenttia:

  1. Huomasin sinun ilmoittautuneen molempiin sarjoihin. Itsekkin sitä mietin, mutta sitten työasiat painoivat vaakakupissa (meillä on isot juhlat kunnassa ensi kuun alussa), joten aloittelen vain sukkia. Ja mikäs estää muuten näyttämästä aloitusten kaaosta. Minusta KYHissä on sekin hyvä puoli, että voi ihan rauhassa olla paljon töitä keskeneräisinä.

    VastaaPoista
  2. Juu, itselläni on eka sukka-KYH alkumetreillä enkä ole ollenkaan varma, kuinka tämä päättyy. Olen nimittäin kunnianhimoisesti ottanut listoilleni jonkunkin verran aikaavieviä malleja. Nostan kyllä hattua tuplaKYHhäilijälle - siinä saa olla melko vauhdikas.

    VastaaPoista
  3. Voi ihme miten kauniita nuo kämmekkäät ovat! Upeita! Onnea KYHiin, sinä oletkin tosi tuottelias ja nopea!

    VastaaPoista